Anne Matokangas valittiin Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi puheenjohtajaksi

You are currently viewing Anne Matokangas valittiin Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi puheenjohtajaksi
Anne Matokangas valittiin Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi puheenjohtajaksi Kauhavan Ylihärmässä pidetyssä piirin syyskokouksessa. Kuva: Juha Rantala


Alajärveläinen kaupunginvaltuutettu Anne Matokangas valittiin Perussuomalaisten Etelä-Pohjanmaan piirin syyskokouksessa Kauhavan Ylihärmässä piirin uudeksi puheenjohtajaksi äänestyksen jälkeen.

Matokangas sai jo ensimmäisellä äänestyskierroksella yli puolet tarvittavista äänistä, joten toista äänestyskierrosta ei tarvittu.

Vastaehdokkaina olivat piirin istuva puheenjohtaja Matti Heinonen Kurikasta, Micael Westerholm Mustasaaresta ja Riitta Kangasluoma Lapualta.

Anne Matokangas on toiminut piirin puheenjohtajana myös aiemmin. Hän luotsasi piiriä kahden vuoden ajan vuosina 2019 -20. 

Syyskokouksessa valittiin myös vuoden 2022 piirihallitus.Siihen valittiin Kari Korhonen (varalla Jari Hämeenniemi) Alajärveltä, Yrjö Paukkunen (Petri Juurakko) Alavudelta, Harri Koskela (Marika Valkeala) Ilmajoelta, Jorma Rantala (Tony Vaarainkorpi) Isojoelta, Raili Varo (Arttu Heponeva) Isostakyröstä, Petri Lähdesluoma (Rami Aalto) Karijoelta, Lasse Lähdesluoma (Jukka Salo) Kaskisista, Mika Muurimäki (Markku Ojaniemi) Kauhajoelta, Martti Puronvarsi (Risto Mattila) Kauhavalta, Jari Salmela (Yvonne Ojaniemi) Kristiinankaupungista, Tauno Lampinen (Seppo Palomäki) Kuortaneelta, Matti Heinonen (Jari Haapamäki) Kurikasta, Piia Riiki (Tero Frondelius) Laihialta, Arvi Kangastie (Ahti Kautiainen) Lappajärveltä, Riitta Kangasluoma (Sini Syrjälä) Lapualta, Micael Westerholm (Susanna Sariola) Mustasaaresta, Piia Kattelus-Kilpeläinen (Aki Rasku) Seinäjoelta, Jyrki Rintaluoma (Mika Lukkarinen) Teuvalta, Jukka Mäkynen (Kimmo Köykkä) Vaasasta ja  Juha Nortunen (Erja Gadd) Ähtäristä.

Julkaistu 13.12.2021 klo 14:20.