Maanviljelijä Tuomo Hippi Nurmon Hipin kylästä kertoo, että ei hänen isänsä eikä isänsä isä ole koskaan heinäkuussa vielä ennen puineet:
-Ainakaan 100 vuoteen ei ole meillä vielä heinäkuulla puitu, sanoo Hippi.
Tuomon kaverina puimassa on poika Luukas.
-Sateita ennen tässä aloitettiin puinnit. Ja voi sitten lähteä synnytyslaitoksella sateella, kun perheeseen on laskettu aika kahden päivän päästä kolmannelle lapselle, paljastaa Hippi.

Keväällä oli hyvät näkymät
Tuomo Hippi harmittelee heinäkuun kuivuutta.
-Pari vuotta sitten tästä lohkolta tuli melkein 7000 kilon keskihehtaarisato, nyt vain noin 4000 kiloa, arvelee Hippi, jonka mukaan normisato lohkolta olisi 5000-6000 kiloa hehtaarilta.
Samaisella Halkosaaren suoralla olevalla lohkolla toukokuulla oli käynyt myös halla, mutta ohra Hipin mukaan kestää myös pienen hallan.
Hipit viljelevät myös kauraa ja hernettä.
-Hernettä on kuudella hehtaarilla ja normaalisti sitä puidaan syyskuulla, mutta nyt senkään puinti ei ole kaukana, arvioi Hippi.
Hipin lisäksi muutamia puimureita oli keskiviikkona 28. päivä pelloilla eri puolilla Seinäjokea, esimerkiksi Heikkilän kylällä aivan junaradan kupeessa.
