Politiikan tutkijana toimiva emeritusprofessori Heikki Paloheimo arvioi, että liikkuvia äänestäjiä tulee varmasti olemaan ensi kevään vaaleissa paljon.
-Nyt on myös näkyvissä, että on paljon ihmisiä, jotka ovat vaihtamassa puoluetta. Perussuomalaiset ja keskusta tulevat menettämään paljon ääniä, mutta iso osa menee myös nukkuviin. Kansalaispuolue voi saada paljon kannatusta nimenomaan keskustasta ja ehkäpä perussuomalaisista, kertoo Paloheimo.
Paloheimo viittaa Suomen Kuvalehden tekemään puolen vuoden seurantaan, joka osoitti nimenomaan perussuomalaisten ja keskustan äänestäjien vaihtavan puoluetta vuoden 2015 eduskuntavaaleihin nähden tai nukkuvan eli jättävän äänestämättä.
Vaaliliitot mahdollisuus
Yleisradion vaali-illoista katsojille hyvinkin tuttu eläkkeellä oleva emeritusprofessori Heikki Paloheimo toteaa, että ”vaaliliitot parantavat olennaisesti pienten puolueiden mahdollisuuksia saada edustajia läpi eduskuntaan.”
-Ne (vaaliliitot) on pienille puolueille mahdollisuus. Sehän on ihan selvä juttu, että pienille puolueille vaalilittot ovat olleet merkittävä apu kansanedustajapaikkojen saamisessa, kertoo Paloheimo.
Jos pienet puolueet ovat suuren puolueen kanssa vaaliliitossa, se voi olla sattumanvaraista kummalta ehdokas menee läpi. ”Voi olla, että pienen puolueen äänet avittavat ison puolueen edustajan läpipääsyä, mutta voi olla, että ison puolueen äänet auttavat pienen puolueen edustajaa menemään läpi.”
Puolueen merkitys on vaaleissa vähän heikentynyt. Kun kysytään ’kumpi sinulle on tärkeämpi, puolue vai ehdokas?’, vastaa suurin piirtein puolet, että puolue ja toisen puolen mukaan ehdokas on ratkaiseva.
-On kuitenkin selvää, että puolueen sisälläkin ehdokkaalla on iso merkitys, muistuttaa Paloheimo.
Lue lisää ensi viikon Seinäjokinen- ja Ouluinen-lehdestä.