Erikoisliikkeessä hinta ja laatu kulkevat käsikädessä

You are currently viewing Erikoisliikkeessä hinta ja laatu kulkevat käsikädessä
-Meille tulee asiakkaita pitkin maakuntaa ja ympäri maata, joskin kauempaa tulevat asiakkaat kertovatkin meille mistä asti ovat ostoksille lähteneet. On ollut kiva huomata, miten hyvä maine laajasta valikoimasta ja hyvästä palvelusta on levinnyt tosi laajalle alueelle, tuumivat yrittäjä Kirsi Parvi ja myyjä Kirsi Hietamäki.

Kirsi Parvi on toiminut yrittäjänä lähes neljä vuotta. Hänen erikoisliikkeensä Alusasut Justihi Eikä Melekehen Oy Seinäjoen toimipiste täyttää kesäkuun alussa kaksi vuotta. Sitä ennen toiminta oli ns. ”Pop-up-myyntiä” eli tilat vuokrattiin määrä-ajaksi.

-Ummikkona en ryhtynyt naisten alusvaatteita myymään, olin ehtinyt olla alalla jo yli kymmenen vuotta, kertoo Kirsi innostuneena. 

Seinäjoelle tultiin siis aluksi pop-uppina, mutta pian huomattiin, että tarvetta pysyvälle myymälälle on.

-Meille tulee asiakkaita pitkin maakuntaa ja ympäri maata, joskin kauempaa tulevat asiakkaat kertovatkin meille mistä asti ovat ostoksille lähteneet. On ollut kiva huomata, miten hyvä maine laajasta valikoimasta ja hyvästä palvelusta on levinnyt tosi laajalle alueelle. Tällä hetkellä minulla on Seinäjoen myymälän lisäksi Pop-up myyntiä Pirkanmaalla ja Keski-Suomeen suunnitellaan. Samalla tunnustelen, olisko syytä avata myymälä myös jonnekin päin Pirkanmaata, avaa Kirsi suunnitelmiaan.

Alusasut Justihi Eikä Melekehen myyjä Katariina Pollari palkittiin vuoden 2023 asiakaspalvelijaksi. Kunniakirjan luovutti Seinäjoen Yrittäjänaiset ry.

Myyntiä ilman verkkokauppaa

Alusvaatteiden erikoisliikkeessä asioiville palvelu on tärkeää ja se, että myyjä palvelee asiantuntevasti ja osaa tarjota oikeita kokoja ja malleja.

-Meillä ei ole verkkokauppaa, koska se ei vain toimi tällä alalla. Vakioasiakkaille kyllä lähetämme tuotteita, koska he tietävät mitä haluavat, koska ovat tuotteen meillä myymälässä aikaisemmin sovittaneet, kertoo Kirsi.

Justihi Eikä Melekehen myy eniten rintaliivejä. Kuppikokoja löytyy M-kokoon asti – eli D-, E- ja F- koot eivät ole ammattilaisten mielestä edes ”isoja”.

-Tampereen suunnalla olen opettanut, että pohjalaisittain puhutaan ”Ree-kupista”, sutkauttaa Kirsi.

Liivien mukana myydään paljon myös alushousuja. Muotoilevia tuotteita menee niitä kesää kohden enenevissä määrin – kuten bodyja, paitoja, vyötärökorsetteja ja housuja. Ne auttavat mm. selkävaivojen kanssa ja tukevat vartaloa. 

Nyt toki on myös uikkareiden ja bikinien sesonkiaika, niitä löytyy myös erilaisia. Yöpukuja myydään joka vuodenaikaan nähden.

Juhlapukeutuminen kannattaa aloittaa alusvaatteista 

Kaikenlaisten juhlamekkojen alle löytyy ratkaisu – aina teipeistä liimattaviin silikoneihin. 

-Vaikka olisi ostanut jo juhlamekon, niin meille voi tulla vaikka mekon kanssa sovittamaan sopivia liivejä, kertoo Kirsi. Hänen mukaansa jokaiseen juhla-asuun löytyy sopiva olkainratkaisu – myös avoselkäisten asujen alle. On myös malleja, missä olkaimet saa haluamallaan tavalla vaihdellen.

Leveäolkaisia liivejä löytyy sekä olkainten pehmusteita, mitkä pitävät olkaimen paikalleen. Ja tietenkin valikoimaan kuuluu myös proteesiliivejä, imetysliivejä ja hyvin tukevia urheiluliivejä.

-Kevään ja kesän uusia värejä meillä on mm. erisävyistä sinistä, lilaa, vaaleanpunaista ja persikkaa, luettelee Kirsi.

Kirsi myy eurooppalaisia merkkejä, yksi toimittaja on Amerikasta. Tehtaatkin sijaitsevat pääasiassa Euroopassa.

Mistä tunnistaa laadukkaan liivin?

Kysyimme Justihi Eikä Melekehen-liikkeen myyjältä, toiselta Kirsiltä, että mistä tunnistaa laadukkaan liivin?

-Kun sen laittaa päälle niin sen unohtaa, vastasi Kirsi nopeasti. Hänen mukaansa laatuliivit on suunniteltu ja tehty oikeuden ihmisten päällä, ja sekä materiaali että malli ovat yksilöllisiä.

Yrittäjä Kirsi Parven mukaan hänen toiminnassaan ”Iloisuus saa näkyä” ja heidän liikkeessään on matala kynnys – voi poiketa ihan ilman sen kummempaa valmistautumista.

-Miehille löytyy oma nurkka, missä voi juoda kahvia, mutta harvemmin miehiä on mukana. Enemmän käy äitejä tyttäriensä kanssa. Miehille löytyy boksereita ja villasilkkikalsareita ja nythän kannattaa poiketa vaikka ostamaan lahjakortti äitienpäivää silmälläpitäen, vinkkaa Kirsi lopuksi.

Kirsi Parvi esittelee liikkeen kalleimpia liivejä, hintaan vaikuttavat mm.yksityiskohdat, laatu ja materiaali.

Julkaistu 1.5.2023 klo 11:12.