Vaalilautakunnan puheenjohtaja Juha Kitinojan mukaan Seinäjoen Halkosaari-Kitinojan äänestysalueella oli kuntavaalien varsinaisena vaalipäivänä ja ennakkoäänestyksessä käyttänyt äänioikeuttaan jo 53 prosenttia äänioikeutetuista.
-Varsinaisen vaalipäivän äänestys on kuitenkin käynnistynyt varsin verkkaisesti. Aamun aikana on käynyt 22 henkeä, kertoi Kitinoja klo 11 jälkeen aamulla.
Alueella on 562 äänioikeutettua, joista 276 äänesti ennakkoon.
Äänestämässä käynyt Kimmo Savunen kertoi Seinäjokiselle, ettei vaalipäivän siirto kesälle vaikuta äänestämiseen.
-Ei sillä minulle ole ollut merkitystä. Joka tapauksessa äänestän. Ehkäpä koronatilanteen helpottumisen kannalta siirto oli ihan hyvä, kommentoi Savunen.
Munakassa tasainen tahti
Ilmajoen Munakan koululla on yhteensä 312 äänioikeutettua. Äänestämässä oli ennakkoon käynyt 82 henkeä eli 26,2 prosenttia.
-Aamupäivän aikana kello 11:een mennessä oli äänestämässä käynyt 24 henkilöä, kertoi vaalilautakunnan puheenjohtaja Marja-Leena Lehtisaari.
Seinäjoella ennakkoon äänesti 36,6 prosenttia, Ilmajoella 30,3 prosenttia ja koko maassa 33,1 prosenttia.