SAMI KILPELÄINEN
Hannes-myrsky aiheutti Etelä-Pohjanmaan pelastustoimen toimialuejohtaja Harri Setälän mukaan päälle 700 tehtävää.
-Myrskytuulesta aiheutuneita tehtäviä oli puiden kaatumiset, rakenteiden vaurioitumiset erityisesti kattorakenteiden osalta ja puiden kaatumiset sähkölinjoille ja seurannaisvaikutuksina kokonaisten sähkölinjojen kaatumiset, kertoo Setälä.
Setälä arvioi tämän lisäksi olleen runsaasti muita tehtäviä, jotka pelastustoimen henkilöstö on hoitanut omin päin matkan varrella.



Nurmon hautasmaalla kaatuneiden puiden juuret repivät myös hautakiviä paikoiltaan. Seurakunta oli raivannut jo aamulla kulkuväylät. Kuva: Matti-Pekka Luukko.
”Ei mitään asiaa katoille”
Rakennusten pihoille ja rakennusten päälle kaatui paljon puita lauantaina.
– Sähköasentajilla eikä pelastustoimella ollut mitään asiaa katolle tai tikkaille, kun oli lauantaina niin kova myrsky. Lisäksi lumisade, vesisade ja jäätymiset tekivät katoilla toimimisen erittäin vaaralliseksi, Setälä sanoo.
-Jouduttiin jättämään turvallisuussyistä tekemättä.
Setälän mukaan Hannes-myrsky oli poikkeuksellinen noin 30 metriä sekunnissa puhaltaneiden puuskien takia:
-Tuntui, että yli 100-kiloiset miehet lähtevät lentoon.
Setälä muistuttaa, että pelastustoimelle ei kuulu sähkölinjojen korjaaminen, vaan se on sähkö- ja verkkoyhtiöiden asia.
-Jos huomataan, että on sähköjohtoja maassa, teemme ilmoituksen sähköyhtiöille. Sähköyhtiöiden henkilöstö hoitaa.

Harri Setälä. Kuva: Jani Syvänen.
Kolmessa aallossa
Kurikka-Ilmajoki-Seinäjoki-Nurmo-Lapua-Kauhava-Evijärvi -akselilla oli Setälän mukaan eniten tehtäviä.
Tehtävät etenivät kolmessa vaiheessa.
-Ensin alkoi kello 14 tulla tietoja Isojoki-Karijoki -suunnalta. Tuli ensin aika paljon, mutta tehtävät vähenivät.
Sen jälkeen seuraava aalto oli Isokyrö-Ylistaro-Kauhava -suunnalla.
Myöhemmin yöllä Setälän mukaan tehtäviä tuli erityisesti Kurikan suunnalta.
-Tänään sunnuntaina on paljon tehtäviä Lappajärven suunnalla.
Setälän mukaan on erikoista, että tehtävät olivat pääosin 67-tien linjalla.
Harri Setälän työuralla ei ole koskaan ollut näin paljon tehtäviä yhden vuorokauden aikana.

Autot kärsivät vaurioita niiden päälle kaatuneista puista ja tielle kaatuneista puista, joihin autoja törmäsi.