Seinäjoen Energian hallitukseen oli valtava pyrky kansanedustaja Paula Risikolla (kok.). Pian Seinäjoen Energia päätti uusia lämpökattilat ja ajaa turpeen käytön alas. Tähän käytetään seinäjokelaisten veron- maksajien omistaman yhtiön rahoja 50-60 miljoonaa euroa. Turpeesta luopumisesta on vastuussa jokainen energiayhtiön hallituksen jäsen. On turha huudella Helsingin isolle kirkolle.
Energian hallituksessa istuu myös pj. Pertti Mäki-Hakola (kok.) ja Harry Wallin (sd.). Molemmat tukivat vuonna 2000 eduskunnassa silloista Paavo Lipposen (sd.) sateenkaarihallitusta. Se teki esityksen turpeen määrittämisestä uusiutumattomaksi. Toisin kuin muut EU-maat. Turha siinäkään on suuren valiokunnan arpapäätöstä voivotella. Lipposen hallitus teki esityksen. Vastuu on myös Mäki-Hakolan ja Wallinin.
Oma lukunsa ovat nykyiset kansanedustajat. Selittelyä päästökaupasta ja muuta kevyttä puhetta riittää keskustalaisten kurvisten, kivisaarten ja savoloiden suusta. Jos olisi ”selkärankaa”, niin Suomi määrittäisi turpeen uusiutuvaksi. Mutta kun ei ole.
***
Johtamiskokemuksesta on hyötyä. Ja sen puutteet näkyvät. Moniko miljardiluokan yrityksen toimitusjohtaja jakelee neuvoja, millainen mutteri tehtaan koneeseen pitää laittaa? Suomen hallitus sen sijaan istuu päivästä toiseen mikromanageeramassa, puuttuen yksityiskohtiin, koronapandemian hoitamiseksi ja esiintymässä tv-kameroiden edessä: peskää käsiä, pitäkää etäisyyttä, meillä on vakava pandemia ja kertomassa uusista tartuntaluvuista.
Nämä asiat hoitaa uskottavammin paikalliset viranomaiset ja terveysviranomaiset. Tuloksetkin ovat paljon paremmat kaikkialla siellä, mistä hallitus on pysynyt erillään. Rajojen sulkeminen olisi kuulunut hallitukselle ja sen osalta on töpeksitty useita kertoja. Hallituksen pitäisi keskittyä Suomen kestävän talouden luomiseen, ei nippelioppiin.
***
Joku nörtti voisi perustaa sivuston ”peruuta lehtien tilaus”. Sille olisi kysyntää. Helsingin Sanomat uutisoi lauantaina vierasyliössä eläinten oikeuksien saamiseksi perustuslakiin, vegaanisesta painonnostajasta ja siitä, kuinka lihaa pitäisi verottaa. Melkein yhtä paksua kuin maakuntalehden nato-vouhutus.
”Olkaa hedelmälliset, lisääntykää ja täyttäkää maa ja ottakaa se valtaanne. Vallitkaa meren kaloja, taivaan lintuja ja kaikkea, mikä maan päällä elää ja liikkuu. Jumala sanoi vielä: »Minä annan teille kaikki siementä tekevät kasvit, joita maan päällä on, ja kaikki puut, joissa on sie- mentä kantavat hedelmät. Olkoot ne teidän ravintonanne. Ja villieläimille ja taivaan linnuille ja kaikelle, mikä maan päällä elää ja liikkuu, minä annan ravinnoksi vihreät kasvit.”
Sami Kilpeläinen