Seinäjokelaisen taitelija Kristian Korkiamäen taidetta on esillä joulukuun ajan Culture Club Still Standing -baarissa Seinäjoen Torikadulla. ”Vaihtuvat seinät” on kuukausittain vaihtuva taidenäyttely baarin seinillä ja se on ilmainen näytteilleasettajille.
– Olemme jo vuodesta 2009 lähtien tarjonneet taiteilijoille mahdollisuuden tuoda taidettaan esille. Taidehalleihin pääsee jos on rahaa ja nimeä, mutta tänne meille pääsee jo ennen kuin sitä on, kertoo Still Standingin yrittäjä Ulla Öhage.
Ulla laskeskelee, että heillä olisi 13 vuoden aikana ollut 130 näyttelyä noin sadalta eri taiteilijalta.
– Meillä taide on lähellä tavallista ihmistä. Voi ikään kuin ohi mennen katsoa taidetta, koska osalla on iso kynnys mennä taidenäyttelyyn, tuumailee Ulla.
”Tosi hieno systeemi. Saa ilmaiseksi tuoda ja he saavat seinät täyteen taidetta”
Kristian Korkiamäki on tuonut esille 13 teosta. Hän kiittelee Still Standingia yhteistyöstä:
– Tämä on tosi hieno systeemi. Saa ilmaiseksi tuoda ja he saavat seinät täyteen taidetta. Toki tässä saa myös samalla myytyä tauluja. Heti avajaisissa meni kaupan pari teosta. Tämä eroaa perinteisestä näyttelyistä, mutta itse pidän siitä, että taiteesta voi keskustella vaikkapa oluttuoppi kädessä kuin olohuoneessa istuen, kertoo Korkiamäki.
Korkiamäen mukaan tämä on hänelle kolmas näyttely Momon ja Ullan baarissa. Hän on nimennyt näyttelyn nimeksi syntymäpäivänsä mukaisesti DECEMBER 18.
– Olin viimeksi täällä pitämässä näyttelyä 2019 ja sitä ennen muutama vuosi aikaisemmin. Jos saan kaikki taulut kaupaksi, niin tarjoan paikalla oleville kierroksen, innostuu Kristian lupaamaan.
Kristian Korkiamäki on Taidekoulu Oivan kasvatteja. Hän aloitti siellä 7-vuotiaana ja jatkoi opintoja täysi-ikäiseksi asti. Lisäksi hän on opiskellut taidetta muun muassa kansalaisopiston kursseilla Seinäjoella, Ilmajoella ja Tampereella.
– Taiteen avulla puran itseäni ja ajatusmaailmaa. Minua kiehtovat mielen ulottuvuudet sekä aika-avaruus, valo ja pimeys Teosten teemat ja tekniikat vaihtelevat aikakausittan. Taiteen tuottaminen on jatkuvaa uuden etsimistä ja vanhojen taitojen soveltamista. Muuten taiteen merkitys katoaa ja siitä tulee mitä tahansa työtä, pohtii Kristian.
Viimeisimmät projektityöt muun muassa puusepän koulutuksen saaneelle Kristianilla oli Lapua 1976 -elokuvan lavasterakennus sekä puisen joulukuvaelma tintamareskin teko Kultaiseen kulaukseen ”Kulauksen kultainen Joulutervehdys”. Puuseppänä hän tekee luonnollisesti myös itse taideteostensa kehykset.
– Kaupungille tiedoksi, että Seinäjoki on täynnä taiteilijoita jotka pitäisi saada paremmin näkyville. Joten olisi hyvä, jos olisi tarjota esimerkiksi tyhjillään olevia tiloja taiteilijoille vaihtuvia näyttelyitä varten, lähettää Kristian terveiset päättäjien suuntaan.
Kristian Korkiamäen taiteeseen voi tutustua oheisista sosiaalisen median linkeistä:
http://www.instagram.com/kristian.korkiamaki/
http://www.facebook.com/kristiankorkiamaki