Kuusi ehdokasta nousemassa aluevaalien ääniharaviksi

Kuusi ehdokasta nousemassa aluevaalien ääniharaviksi
Ensi sunnuntaina käytävien historiallisten ensimmäisten aluevaalien ääniharaviksi on nousemassa Etelä-Pohjanmaalla kuusi ehdokasta, kolme naista ja kolme miestä.


ANALYYSI. Ensi sunnuntaina käytävien historiallisten ensimmäisten aluevaalien ääniharaviksi on nousemassa Etelä-Pohjanmaalla kuusi ehdokasta, kolme naista ja kolme miestä.

Maakunnan pitkäaikaisesta mahtipuolueesta keskustan suurimmista äänipoteista kilpailee neljä ehdokasta, yksi nainen ja kolme miestä.

Lasse Hautala, Anneli Jätteenmäki, Antti Kurvinen ja Esko Lehtimäki ovat aikaisempienkin vaalitulosten perusteella nousemassa näiden vaalien keskustalaisiksi ääniharaviksi.

Kuka näistä ehdokkaista saa eniten ääniä, onkin sitten jo monimutkaisempi arvioitava. Nelikon takana tasaista työtä tekee Paula Sihto, joka korjannee seuraavaksi korkeimman potin ja voi saada eniten ääniä keskustan seinäjokisista ehdokkaista.

Kokoomuksella vaaliasetelma on hankala. Puolueen äänipotin on korjaamassa Paula Risikko ja muille ehdokkaille edes tuhannen äänen rajan ylittäminen ei näytä kovin todennäköiseltä.

Risikolle näkyvää haittaa tekee hänen huono ajankäyttönsä jo nyt kunnallisissa luottamustehtävissä. Keskustalainen poliitikko vihjaili tammikuisessa mielipidekirjoituksessaan suoraan Risikkoon, ei toki nimellä, todeten: ”Hyvinvointialueen vaalissa on mukana paljon tuttuja nimiä, aina kansanedustajia myöten. On pakko pohtia miten kansanedustajan aika riittää toimimaan kolmen tason päättäjänä? Kansanedustajilla on jo nyt kova tarve keskittää kuntapäättäjän työt maanantaille.”

Risikko saa siis huutia, mutta eipä kokoomuksella ole hirvittä- västi muille ehdokkaille ääniä tulossa. Myös pitkän linjan politiikan toimittaja Marja Tyynismaa arvioi Ilkka-Pohjalaisessa, että ”kokoomus on saanut liikkeelle koko joukon paikallisesti näkyviä kuntapäättäjiä eri puolilta maakuntaa. Maakunnallista näkyvyyttä heistä on kuitenkin vain harvalla.”

Nousevatko perussuomalaiset kakkoseksi?

Pitkän linjan politiikan toimittaja Marja Tyynismaa otsikoi artikkelinsa (I-P 14.1.2022): Ääniharavaksiko? Tyynismaa arvioi jutussa, että ”perussuomalaisten Piia Kattelus-Kilpeläinen veti komean äänisaaliin kesän kuntavaaleissa Seinäjoella. Vahva kampanja aina televisiota myöten on käynnissä myös nyt, eikä liene epäilystäkään, etteikö äänisaalis olisi muhkea myös näissä vaaleissa.”

Perussuomalaisten haasteeksi vaaleissa muodostuu äänestysinto. Jos puolue saa ihmiset liikkeelle, niin perussuomalaisilla on mahdollisuus nousta jopa kokoomuksen ohi. Siksi keskeistä on, että puolue saa ääniä, vaikka keskittämällä.

Kuntavaaleissa kokoomuksella oli Etelä-Pohjanmaalla 22,8 prosentin ja perussuomalaisilla 17,9 prosentin kannatus. Keskustalla kannatus oli 36,3 prosenttia. Näillä jakaumilla keskusta saisi 21 paikkaa 59-paikkaiseen valtuustoon, kokoomus 13 ja perussuomalaiset 11 paikkaa.

Perussuomalaisten etuna aluevaaleissa on kokoomukseen nähden, että kuntavaaleissa perussuomalaisilla oli kuntia, joissa ei ollut lainkaan ehdokkaita tai vain muutama. On mahdollista, että puolueet taistelevat näissä vaaleissa tiukasti 12-13 paikasta molemmat ja taas keskusta ottaa takkiin ja päätyy noin 18-20 paikkaan.

Yllättäjiä aluevaltuustoon

Ääniharavien takana valtuustoon on nousemassa myös joukko yllättäjiä.

Lue lisää keskiviikon Seinäjokisesta.

Julkaistu 18.1.2022 klo 20:27.