• Artikkelin kategoria:Kotimaa / Uutiset

METO:n Jaakko Niemistö: Metsiä hoidetaan Suomessa asiantuntevasti

You are currently viewing METO:n Jaakko Niemistö: Metsiä hoidetaan Suomessa asiantuntevasti
METO:n edustajiston puheenjohtaja Jaakko Niemistö ihmettelee, että ”Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole päivääkään tehneet metsässä työtä, haluavat nyt määrittää mitä metsässä saa tehdä ja mitä ei. Ja tuntuu olevan väärin, että metsäala työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä.” Kuva: METO/FB

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n edustajiston puheenjohtaja Jaakko Niemistön mukaan metsäammattilaiset ovat tehneet vuosikymmenten aikana paljon hyvää Suomen metsien hyväksi, mutta viime aikoina metsäasiantuntijoita on riepoteltu julkisuudessa ja heidän osaamistaan pyritty kyseenalaistamaan.

– Suomen metsien vuotuinen kasvu on 50 vuodessa nostettu kaksikertaiseksi 105 miljoonaan kuutiometriin. Välillä sekin tuntuu olevan väärin, että olemme tuottaneet hyvinvointia Suomelle ja verotuloja valtiolle, toteaa Jaakko Niemistö, joka kulkee työnsä puolesta päivittäin metsässä.

– On vaadittu, että vuotuista 80 miljoonan kuution käyttömäärää tulisi pienentää. 10 miljoonan kuution vähentäminen tarkoittaisi 2000 henkilötyövuoden menettämistä välittömästi ja välillisesti. Ja edelleen 15 miljoonan euron verotulojen menetystä sekä lisäksi yhteiskunnan sosiaalimenojen kasvua, painottaa Niemistö.

Hän laskee, että 10 miljoonan kuution puunkäytön väheneminen tarkoittaisi 300 miljoonan euron puunmyyntitulojen ja yli 60 miljoonan verotulojen menetystä.

”Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole päivääkään tehneet metsässä työtä, haluavat nyt määrittää mitä metsässä saa tehdä ja mitä ei. Ja tuntuu olevan väärin, että metsäala työllistää kymmeniä tuhansia ihmisiä.”

– Suomen metsistä yli 70 prosenttia on yksityisten metsänomistajien omistuksessa. Metsänomistaja haluaa itse päättää, mitä hän metsässään tekee, Niemistö muistuttaa.

– Myös kuntien ja seurakuntien metsien eli yhteisten metsien hoitoon halutaan nyt puuttua. Mitä se tarkoittaa?, kysyy Niemistö. 

Maakunnissa kuntien ja seurakuntien metsäomaisuudet ovat suurempia ja metsät ovat tärkeä osa niiden tuloista. Jos metsätuloa leikataan, kasvavat paineet säästöihin ja työpaikkojen menettäminen on todennäköinen seuraus. Ja ketkä jäävät töihin tulee lisää työpaineita. Myös paineet kuntien ja seurakuntien veronkorotuksille kasvavat.

Niemistö puolustaa turvetta, koska turvetuotannon alasajo tuo lukuisia ongelmia. Tällöin ulkomailta tuodaan korvaavaa polttoainetta, pääasiassa haketta, enenevässä määrin. Lisäksi turvetuotannon loppumisesta seuraa kuiviketurpeen tuonti ulkomailta kotieläintuotannon tarpeisiin.

– Turvetuotanto on jo vähentynyt, mutta se on työllistänyt noin 10 000 henkeä. Ja nimenomaan tämän maan alueilla, joilla on jo valmiiksi työttömyyttä ja korvaavia työmahdollisuuksia vähän, kertoo Niemistö tiedotteessaan.

Julkaistu 18.12.2020 klo 19:13.