28.3.2026

Mielipide: Säästääkö positiivista tulosta tekevä Seinäjoki itsensä hengiltä?

Ylistaron lähilukiota ja lähikouluja puolustetaan laajalla rintamalla.

Osallistuin 26.3.2026 järjestettyyn kuulemistilaisuuteen, joka jätti ilmaan suuren kysymyksen: oliko kyseessä todellinen asukkaiden kuuleminen vai sittenkin vain tiedotustilaisuus alueen asukkaille ja koululaisille?

Seinäjoen kaupunki on kääntänyt taloutensa positiiviseksi ja tekee hyvää tulosta. Silti vireillä on kovia leikkauksia, jotka kohdistuvat erityisesti liitoskuntiin – Ylistaroon ja Peräseinäjoelle – ja ennen kaikkea lapsiin. Tulee väkisinkin mieleen, mikä on virkamiehen vastuu, kun hän valmistelee esityksiä päätettäväksi.

Tilaisuudessa esitettiin epäselviä ja jopa virheellisiä lukuja, jotka ovat tulevan esityksen pohjana. Esimerkiksi väitettiin, että Ylistaron lukioon olisi hakenut ensisijaisesti alle 10 nuorta, vaikka todellisuudessa heitä on 21. Myös väitetyt säästöt lukion siirtyessä pois nykyisistä tiloista ovat kyseenalaisia: mihin rakennusten hoitokulut katoavat lukion lähdön myötä?

Toin tilaisuudessa esiin seuraavia kysymyksiä:

”Miten tarkasti on selvitetty syvempää opetuksellista yhteistyötä Ylistaron, Kyrönmaan ja esimerkiksi Ilmajoen lukioiden välillä?”

”Mihin perustuu väite, ettei pienten lukioiden rahoitus ole mahdollista vuoden 2028 jälkeen? Onko tässä huomioitu hallituksen tuoreet kaavailut syrjäisyyslisän ja saavutettavuuden turvaamisesta?”

”Kysymys sivistysjohtaja Takalalle: Oletteko valmis kantamaan henkilökohtaisen virkavastuun siitä, että tässä selvityksessä esitetyt luvut ja säästötoteutumat pitävät paikkansa ja että lapsivaikutusten arviointi on tehty säädösten mukaan? Mitä tapahtuu, jos laskelmat osoittautuvat vääriksi ja Ylistaron elinvoima kärsii peruuttamatonta vahinkoa?”

”Kuka kantaa vastuun ja eroaa tehtävästään, jos kahden vuoden päästä todetaan, että säästöjä ei tullutkaan, mutta lapsiperheet kaikkosivat?”

Virkavirheen myötä tehty päätösesityshän on suoraan valituskelpoinen. Tilaisuudessa esitettiin myös hyviä ja painavia kysymyksiä.

Tilaisuudessa tuli esille myös Peräseinäjoen tilanne, jossa Alaviitalan koulun oppilaat aiotaan uhrata Peräseinäjoen keskustan koulujen pelastamiseksi siirtämällä yli 60 oppilaan koulu keskustaan. Itse lakkauttamiselle ei löydy perusteita. Tämä on virkamiehiltä oivallinen, joskaan ei kannatettava idea. Mitä jos alettaisiin siirtää kantakaupungin oppilaita Ylistaroon pelastamaan meidän koulumme?

Tilaisuus osoitti vanhempien syvän huolen siitä, ettei lapsiamme kohdella lain edellyttämällä tavalla. Hyvät päättäjät, huomioikaa laki ja lapsen etu. kun teette päätöksiä lapsia koskevissa asioissa. Laulakaa vaikka mielessänne, Kuten Klamydia laulaa: ”Älä vie lapsuuttani pois”. 

Päinvastoin, meidän tulisi mieluummin rohkaista nuoria Juha Tapion sanoin: ”Sinun vuorosi loistaa”.

Kuten vaalien alla mainitsin: rakennetaan Seinäjokea yhdessä. Mutta jos kaupungintalon kahvihuoneissa todella ajatellaan, että ”olisi parempi, jos vanhat kuntarajat olisivat paikoillaan”, älkää hyvät virkamiehet olko huolissanne – ajatus on molemminpuolinen. Onko täysin mahdoton ajatus selvittää kuntajakoa uudelleen ministeriötä myöten?

Heikki Niemi
Varavaltuutettu, ISÄ
Ylistaron kirkonkylän asukasyhdistyksen pj

Uusimmat uutiset

Suodata uutisia

Scroll to Top