Olimme kerran suomalaisia

You are currently viewing Olimme kerran suomalaisia
Marko Vähäpesola kysyy, haluaako Suomi rakennetun hyvinvoinnin romuttamista sitouttamalla kansalaiset kymmeniksi vuosiksi tarkoitettujen satojen miljardien suuruisien rahoituspakettien yhteisvastuulliseen kantamiseen?


Olen kirjoittanut vuosien saatossa useasti siitä, miten vahingollista Euroopan unionin johtama politiikka on ollut maallemme. On helppo todeta tämän 26-vuoden aikajakson, jonka olemme unionin kahleissa kärsineet olleen valtionjohtomme historiassa halveksittavin ja tuomittavin petos omaa kansaa kohtaan. Presidentti Svinhufvud jo varoitti testamentissaan kansan johtajia tekemästä laskelmia omaksi hyväkseen ja antaa näiden vaikuttaa päätöksissä valtion asioita ratkaistaessa. ”En voi paeta, koska koko kansa ei voi paeta”.

Kun itse ymmärsin sen petoksen, joka oli rakennettu Rooman sopimuksen artikloihin ja Maastrichtin ”syventävän” politiikan lisäyksiin, en voinut uskoa, että valtionjohtomme tahtoi liittää meidät tämän kaltaiseen yhteisöön. Yhteisöön, joka perustamisesta saakka piti päämääränään kaikkien itsenäisten jäsenvaltioiden päätäntävallan alistamista yhteisön ensisijaisten tavoitteiden ja lainsäädännön noudattamiseen. Tähän meidän ei ollut pakko liittyä vuonna 1995. Mutta kaikki se pelottelu, propaganda ja vääristelty totuus unionin eduista ja sen tähden, joka tapahtui korkeiden virkamiesten, teollisuusneuvosten ja valtionjohdon toimesta, oli todella järkyttävää. Jos jokin asia oli omiaan sekoittamaan tämän kansan ajatusmaailman, se onnistui kyllä täydellisesti. 

Kansa, joka oli aina vaikeimpina aikoina tottunut luottamaan johtajiinsa joutui lopulta toteamaan, että päättäjiemme kieroutunut valta yhdessä median, sekä maamme ulkopuolelta tulevan voiman avulla halusivat kaataa kovalla ja raskain lunnain rakennetun hyvinvointivaltion. 

Perustuslakien julma rikkominen ja hallitusmuodon säätämisjärjestyksen väärinkäyttö voitaisiin yhä asetella maanpetturuudelliseksi toiminnaksi. Olin siinä uskossa, että unioni odotti yhteisöön liittyviltä valtioilta ainakin vielä silloin laillista ja oikeudenmukaista päätöksentekoa perustuslain normaalin säätämisen mukaan halutessa liittyä Euroopan unioniin. Mutta kaikki päätökset ajettiin lävitse radiohiljaisuuden vallitessa ja liittymisen kulmakiviksi muodostuvissa asioissa päättäjämme saivat suosituksia rajojen ulkopuolelta! 

Euroopan unioniin oli päästävä hinnalla millä hyvänsä ja niinpä eduskuntamme jätti jäsenyyshakemuksen 18.3.1992 ilman mitään reunaehtoja. Ilman reunaehtoja jätetty jäsenyyshakemus kun takasi nopeimman tien jäsenyyteen ja suvereniteetin luovuttamiseen. Jäsenyyttä ajavista politiikoista ei kukaan sitä vaivautunut kertomaan! 

Miten on mahdollista, että Suomen jäsenyyshakemus jätettiin vuonna 1992 ilman kansan antamaa suostumusta? Tai kuinka presidentti Ahtisaari voi antaa valtuudet Suomen liittymissopimuksen allekirjoittamiseen Korfulla 24.6.1994, vaikka neuvoa-antava kansanäänestys pidettiin vasta 16.10.1994. Mitään sitovaa äänestystä liittymisestä valtiovalta kun ei aikonut toteuttaa, oli neuvoa-antava kansanäänestys täydellistä pilkkaa meitä kansalaisia kohtaan. 

Kuinka silloin äänestimme, ei ollut mitään merkitystä siihen, mitä valtionjohtomme oli jo sopimuksiin kirjoittanut! Tämä on osoitus siitä arvostuksesta, jonka kansanvallan todellisena haltijana päättäjiemme mielestä ansaitsemme.

Euroopan unioni, joka on perustellut itseään ”turvallisuuden” yhteisönä, ei ole vuosikymmeniin ollut sitä valtioiden omille syntyperäisille kansalaisille. Unionin toiminnassa on nähtävissä marxilaisuuden vihan elementtejä, joiden tarkoituksena on hävittää etninen solidaarisuus mm. järjestelmällisen monikulttuurisuuteen kannustavan sosiaalisen muutoksen kautta. 

Alkuperäisväestöltä on kaikissa Euroopan jäsenmaissa, Suomi mukaan lukien, kulttuurimarxismin keinoin ”rauhanomaisesti” riistetty oikeus oman ainutlaatuisen määräämisoikeutensa, sekä olemassaolonsa puolustamiseen. Euroopan päättäjät puhuvat demokratiasta, sivistyksestä ja kehityksestä, mutta ovat unohtaneet miten demokraattista on olla kysymättä omilta kansalaisiltaan, haluaako se maastaan etnisesti monikulttuurista? 

Tai haluaako se rakennetun hyvinvoinnin romuttamista sitouttamalla kansalaiset kymmeniksi vuosiksi tarkoitettujen satojen miljardien suuruisien rahoituspakettien yhteisvastuulliseen kantamiseen, unionin kasvavien tai luotujen ongelmien vuoksi. Länsimaiseen sivistykseen pitäisi kuulua, että totuus on aseteltava aina propagandan edelle, vaikka se loukkaisi tiettyjen päätöksien tai erilaisten vähemmistöryhmien etuja.

Maahanmuuttoa kolmansista maista kannattavat päättäjät eri hallituksissa, sekä erilaiset vihervasemmisto blokit, ovat vuosi toisensa perään painottaneet ylläpitävänsä korkean sivistyksen ja ihmisyyden standardeja ymmärtämättä, että harjoittamansa pakolaispolitiikan avulla he varmistavat kulttuurin ja saavutetun korkean sivistyksen standardien totaalisen tuhoamisen koko Euroopasta. Lähi-idän konfliktit omalta osaltaan lisäävät etnisten massojen siirtoa, jotka tarkoituksenmukaisesti on aseteltu palvelemaan länsimaisen yhteiskunnan tuhoa! Mutta kaikki tämä on vaikeasti nähtävissä, koska unionia johtava politiikka ei salli sen tulevan nähdyksi.  

Vaadin vuonna 2015 pakolaiskriisin aikoihin kansanäänestystä, jossa ko. politiikkaa kannattavat ottaisivat vastuun siitä seuraavista ongelmista. Kuten oikeuslaitoksen tuomiot murhista, raiskauksista ja ryöstöistä osoittavat, olin oikeassa. Niitä tapahtui ja moni suomalainen joutui antamaan henkensä, mutta ongelmaan ei haluta puuttua yhä tänäänkään. 

Vaikka meillä on nähtävissä yhä selvemmin, että Euroopan unionista johdetun pakolaispolitiikan vaikutuksesta kaikki läntisen Euroopan maat, ovat muuttuneet syntyperäisten kansalaisten rauhallisista elinympäristöistä maailman terroristijärjestöjen, sekä elintasopakolaisten suojapaikoiksi. On siis täysin perusteltua esittää kysymys teille Suomen päättäjät, että pitääkö meidän hyväksyä tämä teiltä? Jos me kerran elämme teidän kuvailemassa demokratiassa, jossa kansalaisella on paikkansa sen toteuttamisessa, miksi me emme saa päättää, haluammeko me Suomeen tilannetta, jossa maahanmuutto kehittymättömistä maista tuhoaa koko sodan jälkeisen rakennetun hyvinvoinnin perustan? 

Demokratia, jota niin paljon puheissa ylistetään, ei ole koskaan osannut puolustautua yhtenäisenä tai parhaakseen sitä ulkoapäin uhkaavaan vaaraan. Monien historiallisesti tärkeiden tapahtumaketjujen väärentäminen ja tutkimusten estäminen on hyvä osoitus siitä, että käynnissä on taistelu meidän suomalaistenkin olemassaolosta. Se on muistutus Euroopalle rappiosta, jossa länsimaisen kulttuurin ja sen arvopohjan puolustaminen on täysin merkityksetöntä ja kuinka päätöksiä ohjataan muualta johdetun ylivallan pyrkimysten mukaisesti.

Tänään kaikki te petetyt sosialistit ja kommunistit, jotka ette vuosikymmeniä sitten tienneet taistelunne johtajien todellista etnistä taustaa, olette saaneet rinnallenne kolmansista maista siirrettävät pakolaiset ja etnisten konfliktien sotarikolliset, joiden tarkoitus ei todellakaan ole työvoimapoliittinen! 

Mutta mitään tämä aikoinaan raunioina savunnut Eurooppa ei historiastaan ole oppinut, koska olemassa oleva totuus ei halua vaihtoehtoa! Kaiken on oltava tasavertaista ihan kaikille ilman velvollisuuksia, mutta oikeus varjella olemassaoloa, identiteettiä, sekä kulttuuriaan on lakien voimalla tehty rangaistuksen alaiseksi. 

Kulttuurimarxismin vaikutus läpi instituutioiden on onnistunut muokkaamaan kommunismin, myös federalisteille kelpaavaksi. Eurooppa mukaan lukien Suomi tulee hävittämään itsensä sisältäpäin ymmärtämättä käyvänsä taistelua Suomen tulevaisuuden ja suomalaisuuden puolesta!

Voltairen totesi aikoinaan ”tietääksesi kuka hallitsee, selvitä ketä et saa arvostella”.

Marko Vähäpesola

Julkaistu 21.4.2021 klo 08:08.