Onko päätöksentekoon syntynyt etupiiri, joka ajaa tuulivoimaa kuntiin?

You are currently viewing Onko päätöksentekoon syntynyt etupiiri, joka ajaa tuulivoimaa kuntiin?
Tuulivoimaloita ollaan puuhaamassa lähes joka niemennokkaan ja laaksoon Suomessa. Kuvituskuva: Matti-Pekka Luukko


Miten hyvä veli- järjestelmä toimii? Ovatko päättäjät jäävänneet itsensä?

Syntyykö etupiiri päätöksentekoon? Voidaanko jo puhua korruptiosta?

Näihin asioihin olisi hyvä saada vastaus sekä siihen, miten tämä järjestelmä on luotu jo vuosia sitten.

Tuulivoima jakaa mielipiteet. Olen ihmetellyt, että miksi herkästi puhutaan tuulivoiman puolesta. Harvoin kuulee päättäjän suusta kenenkään tuulivoimaa vastustavan. 

Tuulivoima ry:n säännöissä on lause, jossa kehotetaan myötävaikuttamaan tuulivoimaan. Saman yhdistyksen säännöissä puhutaan erottamisen uhasta, jos ei myötävaikuta tuulivoimaan. Jokainen kunta, joka on sitoutunut Tuulivoima ry:n toimintaan on samalla sitoutunut myötävaikuttamaan siihen, että tuulivoimaa rakennetaan kuntaan.

Miten tämä palvelee kuntalaisten etua? Ei ainakaan palvele niiden satojen maanomistajien omistamia metsiä, jotka pakkolunastetaan pilkkahintaan. 

Keitä sitten kuuluu Suomen Tuulivoima ry:hyn ? Useita tuulivoimayrityksiä esim. Ox2. Tälle yhtiölle tekee ympäristövaikutustutkimuksia esim. Ramboll, joka myös kuuluu Tuulivoima ry:hyn. Tässä on jääviys minun mielestä. Kumpikin yhtiö on sitoutunut tähän samaan yhdistykseen ja sen sääntöihin tuulivoiman myötävaikuttamiseen. Nyt kun lisätään tähän vielä kunta, joka on liittynyt tähän yhdistykseen, niin etupiiri ainakin häämöttää.

Jotenkin minusta alkaa tuntumaan siltä, että tämä systeemi on läpimätä ja tätä johtavat isot kansainväliset yhtiöt. Siksi kehoitankin teitä kaikkia tutkimaan oman kuntanne kytkökset tähän pakettiin. Tuulivoima ry:n jäsenmaksut ovat noin 1100€ – 30000€ (bonus taso) ja tämä haiskahtaa nenääni pahalta. Sain tulostettua viisikymmentäyhdeksän A4-kokoista sivua eri yhtiöistä, jotka on osakkaana Tuulivoima ry:ssä.

Timo Lassila, Kokkola

Timo Lassila. Kuva: Timo Lassilan Facebook
Julkaistu 28.11.2022 klo 21:37.