Puheenjohtajan palsta – Mörköbileet turmioksi lapsille ja nuorille



Puheenjohtajan palstalla Piia Kattelus-Kilpeläinen ottaa kantaa asioihin

Seinäjoella vietettiin valitettavan huumehöyryinen hip-hop festivaali. Paikalla ollut virkamies luonnehti tapahtumaa ”mörköbileiksi”. Hän ei pitkän uransa aikana ollut nähnyt vastaavaa ja kertoi, kuinka koko tapahtuma oli hänen mielestään rakennettu huumausaineiden ympärille – artistit olivat kulkeneet kannabiskukkahatuissa ja -paidoissa, eli avoimesti mainostaneet huumeita. Huumausainerikoksia kirjattiin tuona kahtena päivänä useita kymmeniä, sama määrä kuin viime vuonna, vaikka väkeä oli paikalla vähemmän. 

Tällaiset huumetapahtumat tulisi kieltää Seinäjoelta, etenkin kuin nuorimmat huumeidenkäyttörikoksista kiinnijääneet ovat alaikäisiä lapsia. Nimettömänä pysyttelevän virkamiehen mukaan huumerikoksista kiinnijääneitä löytyy myös esiintyjäpuolelta. Poliisi takavarikoi tapahtuma-alueelta ja sen läheisyydestä kannabista, amfetamiinia, LSD-lappuja ja huumausaineiksi luokiteltavia lääkkeitä. 

Edellytysten luominen huumetapahtumalle on häpeätahra kaupungille ja tapahtuman järjestäjille, eikö hyvinvoinnille ja päihteettömyydelle ole sijaa tässä tapahtumakaupungissa?

********

Naapurimaasta kuuluu kummia. Ruotsin pääministerin Stefan Löfvenin silmät ovat ilmeisesti viimeinkin auenneet. Demareita edustava Löfven on aiemmin kiistänyt, että maahanmuuton ja rikollisuuden välillä olisi mitään yhteyttä. Äskettäin hän kuitenkin yllättäen muutti linjaansa ja sanoi tällaisen yhteyden sittenkin olevan olemassa. 

Pääministeri Löfvenin mukaan suuri maahanmuuttajien määrä yhdistettynä huonosti hoidettuun integraatioon lisää riskiä vakavista turvallisuusuhista, kuten maahanmuuttajataustaisten jengien tekemistä rikoksista ja rikollisista sukuklaaneista, joita Ruotsin poliisi arvioi maassa toimivan noin 40; maahanmuuttajaklaanit pyörittävä esimerkiksi huumekauppaa. Herätäänkö Suomessa vasta siinä vaiheessa, kun on jo liian myöhäistä?

**********

Viime kuussa Euroopan ympäristövirasto julkaisi raportin, jonka mukaan Euroopassa joka kahdeksas kuolema on yhteydessä ympäristöongelmiin. Vähiten ympäristön pilaantumiseen liittyviä kuolemantapauksia on Islannissa ja Norjassa, eniten Bosnia-Hertsegovinassa. Raportin mukaan yksi tehokas keino terveyden edistämiseksi olisi viheralueiden määrän lisääminen kaupungeissa. 

Voi hyvää päivää sanon minä. Rivien välistähän on luettavissa, että nimenomaan kaupunkiympäristö heikentää immuunivastetta ja altistaa terveyttä heikentävälle melulle ja ilmansaasteille. Minun mielestäni ratkaisu on maalle muutto ja sen tosiasian tunnustaminen, että kaupunkiasuminen on hengenvaarallista 18%:lle Euroopan Unionin kansalaisista. Kyllä maalla onkin mukavaa.

Julkaistu 6.12.2020 klo 20:32.