Turvetuotantoa on ajettu poliitikkojen toimesta alas yli kaksikymmentä
vuotta eli siitä lähtien, kun turve eduskunnan suuressa valiokunnassa
arvottiin 5.12.2000 uusiutumattomaksi luonnonvaraksi äänten mentyä
asiasta äänestettäessä tasan 12-12. Sillä on suuri merkitys, onko jokin
energialähde uusiutuva vai uusiutumaton. Uusiutuvien luonnonvarojen
käyttöä halutaan ja pitääkin lisätä ja uusiutumattomista päästä eroon.
Turve uusiutuu eli lisääntyy vuosittain nelinkertaisesti sen käyttöön
verrattuna, eli on uusiutuva luonnonvara.
Suomen käyttämästä energiasta 70 prosenttia tuodaan ulkomailta ja 30
prosenttia on kotimaista. Turpeenpolton osuus on viiden prosentin
luokkaa kokonaisuudesta eli parikymmentä prosenttia kotimaisen energian
tuotannosta. Energian lisäksi turve on tärkeä kasvualusta vihannesten ja
kasvisten viljelyssä sekä kotieläinten kuivikkeena. Turpeen käyttöä
tulisi siis suosia tärkeänä kotimaisena luonnonvarana.
Turvetuotannon vaikutukset eivät rajoitu vain sen rooliin energian ja
ruuan tuotannossa. Sillä on suuri vaikutus myös maaseudun työllisyyden
ylläpitäjänä. Suomessa on useita maaseukuntia joille turvetuotanto on
elinehto, eli turvetuottajat työntekijöineen ovat kuntien suurimpia
työllistäjiä ja veronmaksajia. Turvetuotannon loppuessa olisivat monien
kuntien palvelut kouluista alkaen vaarassa ja jopa kokonaisten kuntien
olemassaolokin olisi uhattuna.
Turve on nostettava sille kuuluvaan asemaan työllisyyden sekä Suomen
energia- ja ruokaomavaraisuuden ylläpitäjänä. Ensimmäinen askel siihen
on turpeen luokittelu uusiutuvaksi luonnonvaraksi.
Tapio Salminen
Turve uusiuvaksi kansalaisaloitteen vastuuhenkilö