Turvallisuus tarvitsee myös Koronalisää

Turvallisuus tarvitsee myös Koronalisää
Seinäjokelainen Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Raimo Ristilä ottaa kantaa poliisin määrärahojen puolesta.



Otsikoin huoleni mattimeikäläisen/ veronmaksajan näkökulmasta. Eikö hallituksen tehtävänä ole eritoten huolehtia kansalaisten palveluista tasapuolisesti koko maassa?


Suomi on valtio, jonka tulee pitää kiinni myös valtion omista organisaatioista ja henkilökunnan riittävyydestä. Nyt tarkoitan poliisiresurssien määrää. On varmistettava tulevassa Saarikon lisätalousarviossa eurojen riittävyys, että turvallisuus kyetään hoitamaan edes nykytasoisena. Valtiovalta voisi ajatella myös turvallisuuteen ns.”Koronalisää” sitähän on jaettu moniin muihinkin tarpeisiin. 

Kansalaiset ovat varmaan muutkin kuin meikäläinen poliisiin kohdistuneista säästösuunnitelmista huolissaan. Toivon, että suunnitelmiin tulee korjaus. Turvallisuus ja turvallisuuden tunne on tärkeää jokaiselle niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Sitä voi verrata kansalaisen tärkeisiin perusoikeuksiin kuuluvaksi.

Raimo Ristilä (kok)

Seinäjoki

Julkaistu 23.8.2021 klo 08:28.