• Artikkelin kategoria:Uutiset

Pirula muuttaa Ylistaron vanhalle koeasemalle

Pirula muuttaa Ylistaron vanhalle koeasemalle
Petri ja Tomi Rintala aikovat laajentaa ja kehittää Pirulan toimintaa Ylistaron Koeasemalla.


Seinäjoen Ylistarossa toimiva alkoholivalmistaja Pirula Oy muuttaa uusiin tiloihin. Tähän saakka Ylistaron Pouttulan kylässä sijainnut toimipaikka vaihtuu entisen Ylistaron koeaseman tiloihin mahdollisimman pian. Uudet toimitilat tuovat uusia mahdollisuuksia liiketoimintaan ja sen kehittämiseen.

Pirula on etsinyt uusia tiloja tämän vuoden ajan, ja yhtenä vaihtoehtona on pidetty vanhaa koeasemaa. Kaupat koeaseman alueesta tehtiin Seinäjoen kaupungin kanssa, joka on etsinyt tiloille uutta omistajaa.

– Teimme päätöksen nopeasti, oikeastaan siltä istumalta, kun kuulimme mahdollisuudesta. Meillä on ollut koko ajan suunnitelmat valmiina sitä varten, että jos saamme tilaisuuden hankkia koeaseman, pystymme tekemään päätöksen nopeasti, koska halusimme niihin tiloihin. Olen tyytyväinen, että saimme tilat käyttöömme, Pirulan toinen perustaja Petri Rintala iloitsee.

Seinäjoen kaupungin puolelta kauppakirjan Pirula Oy:n kanssa allekirjoitti Seinäjoen Yrityskiinteistöt Oy.

– Hienoa, että paikallinen yritys näki alueessa potentiaalia ja haluaa panostaa tänne, yrityskiinteistöjen toimitusjohtaja Matti Punkari iloitsee.  

Pirula ottaa haltuunsa alueen, jolla on Ylistarossa pitkät perinteet. Kyrönjoki-varressa ehdittiin tehdä maatalouden kehittämisen eteen töitä liki sata vuotta.  

Uudet tilat mahdollistavat toiminnan kehittämisen

Uusien tilojen hankinta on osa Pirulan pitkän tähtäimen kehityssuunnitelmaa. Toiminta alkoi vuonna 2017 valko- ja mustaherukkaviineillä, jotka ovat saaneet sittemmin rinnalleen muita juomia, muun muassa siidereitä ja spritzereitä.

Yrityksen kokonaisinvestointi kehityssuunnitelmaan on ollut mittava, ja siihen on sisältynyt myös uusien toimitilojen hankkiminen. Uusissa tiloissa toimintaa lähdetään kehittämään askel askeleelta eteenpäin. Tilan kokonaispinta-ala on noin reilut kaksi hehtaaria, joka sisältää kaksi hallia ja vanhan koeaseman päärakennuksen.

Tuotantotiloiksi on varattu noin 150 neliötä, ja muita tiloja valmistetaan myöhemmin majoitukseen ja tapahtumatilavuokraukseen esimerkiksi yrityksille sekä yhteisöille. Alueen alkuperäisessä punaisessa talossa on majoitushuoneita tällä hetkellä kuusi kappaletta, mutta niiden määrää on tarkoitus kasvattaa 15:ta kappaleeseen.

Tutkimusasema on ollut pääosin käyttämättömänä vuoden 2020 lopusta, jolloin Luonnonvarakeskus lopetti alueella. Yrityskiinteistöjen omistama alue on ollut reilun kahden hehtaarin kokoinen. Rakennuksia kaupassa siirtyi viisi. Neliöitä niissä on yhteensä noin 1300. Kiinteistöt ovat olleet pääosin sadonkäsittely-, tutkimus- ja laboratoriokäytössä. 

Luken vetäytymisen jälkeen yrityskiinteistöille alkoi Matti Punkarin mukaan tippua yhteydenottoja ostajakandidaateilta. 

– Rakennuksia ja aluetta esiteltiin yhteensä 13 taholle. Näistä viisi jätti kirjallisen kehittämissuunnitelman ostotarjouksineen. Kehittämissuunnitelmia tarkasteltiin mm. työllistävyyden, alihankinnan, toimijoiden yhteistyön, liikevaihdon/tuloksen sekä tarjotun hinnan näkökulmista. 

– Osa hankkeista vaati lisäselvityksiä mm. eri viranomaisten luvituksista. Nämä selvitykset saatuamme päädyimme hyväksymään Pirulan tarjouksen, Matti Punkari selvittää. 

Seinäjoen Yrityskiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Nuottivaara on tyytyväinen kaupan syntymiseen ja iloitsee siitä,  miten paljon prosessissa mukana olleilla yrityksillä on liikeideoita, joista toivottavasti monet jalostuvat myöhemmin liiketoiminnaksi Ylistaron alueella. 

Tuleva matkailukohde ja uusia tuotteita

Uusien toimitilojen myötä Pirula kehittää myös matkailutoimintaa lähialueille. Koeasema sijaitsee Kyrönjoen varrella hienoissa perinteisissä pohjalaismaisemissa. Vierailijat pääsevä tutustumaan myös yrityksen tuotteiden valmistamiseen käytännössä.

Laajemmat toimitilat mahdollistavat myös tuotantorepertuaarin kasvattamisen. Luvat on tarkoitus hankkia tisleiden valmistamiseen ja tuotantotiloihin tulee aluksi yksi tislauslinja. Pidemmällä tähtäimellä tuotantoon saatetaan ottaa myös muita juomia.

– Ensimmäisenä on tarkoitus valmistella tilat tuotantoon ja myymälää varten. Niiden jälkeen ryhdymme suunnittelemaan muita askelia, kuten tilausravintolaa ja tilavuokrausta tilaisuuksien järjestäjille, Rintala valottaa suunnitelmia.

Tulevassa myymälässä on saatavilla Pirulan omia tuotteita, mutta myös pääasiassa lähialueen pienpanimoiden ja pientuottajien tuotteita vaihtuvalla valikoimalla.

– Tarkoitus on tehdä craft-tyylinen kauppa, josta saisi useampia tuotteita vaihtuvilla valikoimilla. Taustalla ajatuksena on, että ihmiset pääsisivät sen kautta myös tutustumaan uusiin pienpanimoihin ja maistelemaan tuotteita. Mukaan on määrä ottaa myös pientuottajien viljatuotteita ja esimerkiksi juustoja, Rintala sanoo.

Ulkomaanvientiä on määrä käynnistää sitä mukaa, kun koronarajoitukset hiljalleen helpottavat.

– Uudet tuotteet, eli tislatut viinat, on tarkoitus saada tuotantoon uusissa tiloissa. Meillä on herukka- ja omenatisleitä, ja niitä tehdään myös lisää. Ensi kesänä ostamme jälleen omenoita suoraan yksityisiltä. Kaikki tehdään jatkossakin kotimaisista raaka-aineista, Rintala kertoo.

Pirula ottaa haltuunsa alueen, jolla on Ylistarossa pitkät perinteet. Kyrönjoki-varressa ehdittiin tehdä maatalouden kehittämisen eteen töitä liki sata vuotta.  

Seinäjoen Yrityskiinteistöt Oy:n hallituksen puheenjohtaja Esa Nuottivaara on tyytyväinen kaupan syntymiseen.
Julkaistu 19.11.2021 klo 15:20.