Seinäjokinen-lehti pyysi tilastoja koskien nuorten väkivaltarikollisuutta Pohjanmaan poliisilaitoksen alueella. Väkivaltarikoksiin tilastoidaan ryöstöt, pahoinpitely- ja seksuaalirikokset. Nuorten kohdalla korostuivat pahoinpitelyrikokset sekä väkivaltaiset varkaudet eli ryöstöt.
Poliisihallituksen tilaston mukaan nuorten tekemiksi epäillyt väkivaltarikokset ovat lisääntyneet Pohjanmaan poliisilaitoksen piirissä tänä vuonna. Rikosepäilyjä on tullut poliisin tietoon tammi-lokakuussa enemmän kuin aikaisempina vuosina.
Helsingin Sanomien tekemän selvityksen mukaan (HS 15.11.2020) suurista kaupungeista Vaasassa on eniten nuorten rikosepäilyjä suhteessa asukaslukuun. Nuorten raa’at väkivaltarikokset ovat nousseet viime aikoina otsikoihin. HS uutisoi aikaisemmin, että Helsingin poliisi ja muut viranomaiset ovat huolissaan 100-150 nuoren mahdollisesta väkivaltaisuudesta. Keskustelu on ollut haasteellista, koska ensimmäistä kertaa on sanottu ääneen, että väkivaltaisissa jengeissä on paljon maahanmuuttajataustaisia poikia.
Ulkomaan kansalaisten osuus nuorissa rikoksesta epäillyssä tuplaantui, kun tilasto tehtiin syntymämaan perusteella eli ulkomailla syntynyt. Ulkomailla syntyneiden nuorten alle 18-vuotiaiden väkivaltarikoksesta epäiltyjen osuus oli Pohjanmaan poliisilaitoksessa 15 prosenttia.
Seinäjoella ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä on 1,8 prosenttia. Luku on sama koskien Etelä-Pohjanmaata. Väkiluku EP:llä on 188 685 henkeä (2019). Vaasassa luku on 6,2 prosenttia ja Pohjanmaalla 5,3 prosenttia. Pohjanmaan väkiluku on 188 455. Keski-Pohjanmaalla ulkomaan kansalaisten osuus väestöstä on 2,1 prosenttia. Keski-Pohjanmaan asukasluku on 68 158.