• Artikkelin kategoria:Uutiset / Yleinen

Promoottori Kalle Keskinen purkaa tuntojaan yrittämisestä tapahtuma-alalla korona-aikana

You are currently viewing Promoottori Kalle Keskinen purkaa tuntojaan yrittämisestä tapahtuma-alalla korona-aikana
Promoottori Kalle Keskinen. Kuva: fb


Seinäjokinen-lehdelle lähettämässään tiedotteessa Kalle Keskinen kertoo tapahtuma-alaa koskettavista haasteista, joita poikkeusoloissa ovat tuoneet.

Alla Kalle Keskisen tiedote:

”Olen itse toiminut yrittäjänä tapahtuma-alalla jo lähes 20 vuotta. Yksi Suurinpia motivaattorini tähän työhön on aina ollut tuottaa tapahtumien kautta ihmisille iloa ja tärkeinpiä palkintoni se, että näen ihmisten nauttivan järjestämissämme tapahtumissa. Tänä vuonna alalla toimiminen on tuntunut kuitenkin ennennäkemättömän vaikealta.

Vuotta aiemmin, startatessamme seuraavan vuoden tapahtuman järjestelyjä, meidän on täytynyt käynnistää työt tietämättä lainkaan varmaksi tuleeko koko tapahtumaa. Henkilökunta on pidettävä töissä, josko vain suinkin saataisiin luvat tapahtuman järjestämiseen. Tänä vuonna pyrimme ennakoimaan kaikkia mahdollisia määräyksiä ja ohjeistuksia turvallisen tapahtuman takaamiseksi siten, että mitään viime hetken yllätyksiä ei meille järjestelyissä tulisi. Uskoimme, että rokotusten myötä tilanne olisi myös jo viime vuotta parempi ja vakaampi.

Silti reilua viikkoa aiemmin tuli koronanyrkin päätös kiihtymisvaiheeseen siirtymisestä ja valtioneuvoston määrittelemät rajoitukset tarkoittavat sitä, että tapahtuman aikataulusta jouduttiin pudottamaan kaksi tuntia pois per ilta. Yhteensä siis neljä tuntia tapahtuma-aikaa kahdelta päivältä, mikä tarkoitti sitä, että asiakkaille luvatusta ajasta ja myös meidän anniskeluajastamme tippui pois iso osa.

Järjestäjän kannalta ajateltuna, kun jo tapahtuman kutistetun lippukapasiteetin lisäksi ravintolamyynnistä otetaan neljä tuntia pois, on tulopuolella euroissa valtava miinus. Tätä ei viikon varoitusajalla pysty mitenkään enää budjetoinnissa huomioimaan.


Nämä kiihtymisvaiheen rajoitukset tarkoittivat sitä, että tapahtuman aikatauluja supistettiin, ja että jouduimme tiputtamaan kaksi artistia pois; yhden per ilta. Tämä oli tietysti valtava pettymys osalle asiakkaistamme ja mitä olemme lukeneet yleisön kommentteja, niin osan käsitys asiasta on se, että oli järjestäjän syy tiputtaa nämä artistit pois ja että olisimme pyrkineet säästämään kuluja artistien peruutusten kautta. Rajoitusten vuoksi kuitenkin kipeitä päätöksiä oli tehtävä.


Kuitenkaan monet alan ulkopuoliset eivät tiedä sitä, että tällä alalla alle kuukauden perumisajalla järjestäjän on maksettava artistien palkka silti 100%. Maksoimme siis täyden hinnan esiintyjistä, jotka jouduimme peruuttamaan. Kahden viikon kuluttua meillä olisi Kaarinassa Saaristo Open -festivaali.

Varsinais-Suomi kuuluu kuitenkin koronan leviämisalueeseen, joka tarkoittaa, että voimassa olevien rajoitusten myötä koko tapahtuman järjestäminen on taloudellisesti täysin järjetöntä. Tapahtuman kapasiteetti on jo viime vuonna supistettu 5000 kävijään per päivä ja nyt leviämisvaiheen aikana meidän pitäisi tiputtaa kapasiteettia vielä puolella eli 2500 kävijään, sekä tapahtuma-aikaa tulisi supistaa neljä tuntia per ilta.

Festivaalin maine tulisi kärsimään kohtuuttomasti ja ihmiset tulisivat vaatimaan lippurahojaan takaisin, ja ihan ymmärrettävästä syystä.Kuten sanottua, järjestän tapahtumia ennen kaikkea sen takia, että saan tehdä tapahtumia yleisölle ja oma palkkioni on se, että näen ihmisten nauttivat meidän tekemästämme tapahtumasta.

Jos taloudellisesti onnistumme, se tottakai mahdollistaa taas tulevat tapahtumat ja työn jatkumisen, mutta tärkeintä minulle on ollut se ihmisten fiilis, mikä on antanut itselle voimaa jatkaa. Nyt tällaisena aikana on sekin vaakalaudalla. Ei ole taloudellisesti millään lailla kannattavaa järjestää tapahtumia, mutta fiiliskin alkaa olla kadoksissa, kun sataa vain negatiivista tapahtumajärjestäjän niskaan. Aletaan olla siinä rajalla, että tyhjän saa pyytämättäkin.


Tärkeintä meille on ollut turvallisen ja hyvää mieltä tuottavan tapahtuman järjestäminen. Olemme halunneet yrittää, että Seinäjoella olisi tänäkin vuonna tapahtumia, joissa ihmiset voisivat toisiaan kohdata. Onko se enää tulevaisuudessa mahdollista? Jos artistit eivät tule hinnoissaan vastaan, mutta järjestäjältä tippuu myyntikapasiteetista 50%:a, niin on kohta sula mahdottomuus järjestää mitään. Asiakkaat ovat myös tottuneet tiettyyn tasoon ja artistien määrään tapahtumissamme. Miten tämä on tulevaisuudessa mahdollista taata, jos tuotoista verotetaan näissä määrin?


Toivon todella, että päätöksiä tehtäisiin nopeasti asioiden suhteen niin, että koko tapahtuma-alaa ei ajettaisi maassamme kokonaan alas. Mikä sitten on oikea ratkaisu, onko se koronapassi vai mikä, mutta joku tapa on oikeasti löydettävä nyt ja nopeasti, millä saataisiin ihmisille taas usko ja rohkeus tulla tapahtumiin.


En halua kuulostaa katkeralta, enkä missään nimessä sitä ole; eihän kukaan meitä pakota tapahtumia tekemään, kerron vaan faktoja, joiden kanssa sitä eletään tapahtuma-alalla. Monista mietteistä huolimatta valoa tässäkin hetkessä antaa tämän vuoden tapahtumasta asiakkailta, artisteilta, yhteistyökumppaneilta ja omilta työntekijöiltä saatu positiivinen palaute siitä, että tapahtuman sisällä tunnelma on ollut katossa, kaikki on sujunut hyvin ja ihmiset ovat nauttineet.”

Kalle Keskinen, Promoottori, Seinäjoen Vauhtiajot

Julkaistu 15.8.2021 klo 22:26.