• Artikkelin kategoria:Politiikka

Sari Essayah Seinäjokisen haastattelussa: ”EU:n on palattava alkuperäisiin periaatteisiinsa tai edessä on ristiriitojen kasvu ja unionin hajoaminen”

Sari Essayah Seinäjokisen haastattelussa: ”EU:n on palattava alkuperäisiin periaatteisiinsa tai edessä on ristiriitojen kasvu ja unionin hajoaminen”


Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Essayah kertoo Seinäjokinen-lehdelle, että KD:n puoluevaltuusto kokoontuu syksyllä Seinäjoella, mikäli koronatilanne sen sallii.

Essayah on eduskunnan kyselytunnilla ja täysistuinnoissa tänä syksynä kritisoinut voimakkaasti EU:n heinäkuun huippukokousten päätöksiä. Heinäkuussa päätettiin velkavetoisesta 750 miljardin euron elpymispaketista, EU Next Generationista.

-Elpymispaketin myötä EU:sta tulee yhä enemmän velka-, tulonsiirto- ja nyt vielä verounioni. EU rikkoo paketilla omia perusperiaatteitaan eli jokainen maa vastaa taloudestaan ja EU:n budjetti on tasapainossa eikä se rahoita toimintaansa velalla, sanoo Essayah. 

Hän muistuttaa, etteivät suomalaiset ole antaneet liittyessään EU:hun mandaattia mm. verotusoikeuden avaamiselle. 

-Myös taloudellisessa mielessä paketti on huono; parissa vuodessa kymmenien miljardien hankkeet pienissä kansantalouksissa aiheuttavat epätarkoituksen mukaisia investointeja, jopa väärinkäytöksiä ja vääristävät maiden välistä kilpailukykyä, toteaa Essayah. 

Suomi nettomaksajamaana vahvistaa mm. naapurimaansa Viron kilpailukykyä, jolloin yhä useampi yritys siirtyy täältä sinne eli Suomi ampuu itseään tällä jalkaan. 

-Suomi maksaa tuplasti sen, minkä kierrättää takaisin omaan talouteensa, sillä erotuksella, että saisi yksinään rahaa halvemmalla kuin tämän välineen kautta.

Ristiriidat voivat kasvaa

EU:n elvytyspaketin seuraukset voivat Essayahin mukaan olla kovat:

-EU:n on palattava joko alkuperäisiin periaatteisiinsa tai edessä on maiden välisten ristiriitojen kasvu ja unionin hajoaminen. 

Sari Essayahin mukaan globaalisti EU:ta tarvittaisiin tasapainottamaan USA:n, Venäjän, Kiinan, Intian ja muiden nousevien talouksien kilpajuoksua maailman resursseista ja parantamaan Euroopan mahdollisuuksia kasvuun ja työllisyyteen toimivien sisämarkkinoiden kautta. 

-Myös turvallisuuspolitiikassa Euroopan maiden yhteistyötä tarvitaan jatkossakin. EU:ssa yhteistyötä tulee tehdä itsenäisten jäsenvaltioiden kesken silloin kun se tuottaa lisäarvoa kansallisvaltioille eli palata selkeämmin toimivien sisämarkkinoiden ja turvallisuuden toimijaksi, liittovaltiokehitystä KD ei tue, kertoo Sari Essayah.

Julkaistu 29.9.2020 klo 12:17.