Seinäjokinen-lehti on jälleen ilmestynyt reilun vuoden tauon jälkeen painettuna. Lehti jaetaan Seinäjoella ja Nurmon alueella 25 000 kotitalouteen tauon jälkeen ensimmäisen kerran 4.7.2018. Lisäksi lehden voi noutaa Seinäjoella rautatieasemalta, Citymarket Joupista, Nurmossa K-marketista, Peräseinäjoella K-marketista, Nesteeltä tai Peräpubista ja Ylistarossa St1:ltä.
Hallituksen puheenjohtaja ja Seinäjokinen-lehden omistaja Piia Kattelus toteaa, että lehti arvostaa ”pohjalaista juurevuutta ja yhteisöllisyyttä, mikä tulee näkymään myös lehden linjassa. Jokainen mielipide on arvokas.”
Seinäjokinen-lehti tulee edustamaan tasapuolisesti sekä kanta-Seinäjoen, liitoskuntien että ympäröivän maakunnan asukkaiden kantoja ja mielipiteitä.
-Seinäjoki on maaseutukaupunki ja Pohjanmaa on Suomen ruoka-aitta, joten lehdessä tullaan julkaisemaan myös maatalousaiheisia juttuja. Ennen kaikkea haluamme tarjota asukkaille suoran vaikutuskanavan ilman sordiinoa. Lisäksi paikallisilla yrityksillä tulee olla mahdollisuus mainostaa edullisesti, linjaa lehden tekninen päätoimittaja-omistaja Sami Kilpeläinen.
Suomen median omistus on valitettavan keskittynyttä ja tiedotusvälineitä on kritisoitu yksiäänisyyden vuoksi.
-Isännille ja emännille tullaan tarjoamaan mielenkiintoisia juttuja luettavaksi unohtamatta sitä, että myös oman äänen saa tarvittaessa kuuluviin. Seinäjokinen-lehti ei tule harjoittamaan aivopesua vaan luotamme pohjalaisten kykyyn muodostaa omat mielipiteensä ja kantansa faktojen pohjalta, summaa Kattelus.
Tänä vuonna lehti tulee ilmestymään seuraavan kerran syyskuussa ja marraskuussa. Joulukuun numero on harkinnassa. Vuonna 2019 lehteä on tarkoitus painaa 10-
12 numeroa. Seinäjokinen-lehti on luettavissa myös netissä sekä Facebookissa,
minne uutisia ja juttuja julkaistaan viikottain. Aluksi lehti toteutetaan ostopalveluina. Jatkosta ratkaisut tehdään syksyn ja talven aikana.
Lue uusi lehti täältä.