Sini-Elina Kärsämä nousi ohi Sari Palmun keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi

You are currently viewing Sini-Elina Kärsämä nousi ohi Sari Palmun keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi



Oululainen Sini-Elina Kärsämä (31) on valittu Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin uudeksi toiminnanjohtajaksi. Kärsämä tulee tehtävään opintojensa parista ja hän aloittaa työssään tammikuun aikana.

– Olen iloinen, että Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtajan tehtävä kiinnostaa. Saimme valita Kärsämän laajasta ja osaavasta hakijajoukosta. Uskomme hänen kykyynsä vahvistaa piiriä järjestönä. Myönteisyys, uudistuskyvykkyys sekä vahva talousosaaminen ovat tekijöitä, jotka vakuuttivat meidät valitsemaan tehtävään Sini-Elinan, sanoo piirin puheenjohtaja Mikko Savola.

-Odotan innolla töiden alkua ja yhteistyötä eteläpohjalaisten kanssa. Tottakai lähestyvät kuntavaalit innostavat tarttumaan työhön ja haluamme yhdessä näyttää, että Keskusta on entistä merkittävämpi toimija myös Etelä-Pohjanmaalla, sanoo Kärsämä.

Kärsämä on koulutukseltaan tradenomi. Aiemmin hän on työskennellyt muun muassa Oulunseudun Nuorisoasuntoyhdistyksen toiminnanjohtajana. Yhdistyksellä on linkkejä E-P:lle, sillä OSNAn kehittämispäällikkönä toimii Helena Tuuri-Tammela Isostakyröstä.

Seinäjokinen-lehden tietojen mukaan kakkoseksi valinnassa jätettiin alajärveläinen piirin varapuheenjohtaja Sari Palmu.

Sini-Elina Kärsämästä tulee 114 -vuotiaan Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin ensimmäinen naistoiminnanjohtaja.

Julkaistu 5.12.2020 klo 13:11.