• Artikkelin kategoria:Uutiset

”Syrjäseuduilla asuvia ei saa asettaa heikompaan asemaan, jotta muut saisivat taloudelliset hyödyt” – Kokkolassa vastustetaan tuulivoimaa

You are currently viewing ”Syrjäseuduilla asuvia ei saa asettaa heikompaan asemaan, jotta muut saisivat taloudelliset hyödyt” – Kokkolassa vastustetaan tuulivoimaa
Perusteena tuulivoiman vastustamiselle on mm. huoli luontoarvojen tuhoutumisesta ja asumisympäristön terveysturvallisuuden heikentymisestä. videomateriaalista. Tuulivoimakaavoitusalueella on susia, peuroja, ahmoja, karhuja, merikotkia ja kalasääksiä. Kuva: kuvakaappauksia videomateriaalista.

Kokkolan kaupunginvaltuustossa jätettiin maanantaina 9.5.2022 aloite ”Ei tuulivoimakaavoitusta Kokkolaan”. Aloitteen ensimmäinen allekirjoittaja on Ulpu Keränen (PS).  Keräsen lisäksi valtuutetuista ja varavaltuutetuista sen ovat allekirjoittaneet perussuomalaisten Tomi Kivelä, Matti Kalliokoski ja Mika Virtanen sekä SDP:n Sirpa Orjala. Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Keskipohjanmaa. 

Kaiken kaikkiaan aloitteen on allekirjoittanut lähes 450 ihmistä. Nimilistoja on kerätty eri puolilta Kokkolaa kuten Kälviältä, Lohtajalta, Rahkosesta ja Ullavalta. Allekirjoittaneet ovat Kokkolassa asuvia, Kokkolassa maata tai kiinteistöjä omistavia sekä Kokkolassa vierailevat ihmisiä, jotka vastustavat tuulivoiman rakentamista. Perusteena tuulivoiman vastustamiselle on mm. huoli luontoarvojen tuhoutumisesta ja asumisympäristön terveysturvallisuuden heikentymisestä. Videolla eräs aloitteen allekirjoittanut toteaa, että ”Syrjäseuduilla asuvia ei saa asettaa heikompaan asemaan, jotta muut saisivat taloudelliset hyödyt”. 

Useat allekirjoittaneet vetoavat perustuslakiin ja sen kirjaukseen vastuusta ympäristöasioissa: Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu kaikille. Julkisen vallan on pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus terveelliseen ympäristöön sekä mahdollisuus vaikuttaa elinympäristöään koskevaan päätöksentekoon (Perustuslaki 20§).

Allekirjoituksia aloitteeseen otetaan edelleen vastaan.

Aloitteen tukena ollut video aiheutti kohun

Videon voi katsoa tästä👇🏻👇🏻👇🏻

Kokkolan kaupunginvaltuustossa 9.5.2022 ensi-iltansa saaneen videon on kuvannut Kälviällä asuva Jouko Teräs. Kymmenen minuutin dokumentissa Kokkolan asukkaat kertovat, miksi eivät halua tuulivoimaa Kokkolaan.

”Ei tuulivoimakaavoitusta Kokkolaan”-aloitteen tueksi tehty kymmenen minuutin video aiheutti Kokkolassa valtuustonkokousta paikalla seuranneiden kuntalaisten mielestä erikoisia käänteitä. Seinäjokinen-lehden saamien tietojen mukaan videota esitettäessä ilmaantui teknisiä ongelmia, hihitystä ja tirskuntaa – tämä herätti myös kummastusta, koska asia on ainakin aloitteen allekirjoittaneille tärkeä ja merkittävä.

Julkaistu 12.5.2022 klo 11:18.