Tilapäishoito tukee perheen jaksamista

You are currently viewing Tilapäishoito tukee perheen jaksamista
Lapset viihtyvät kodinomaisessa tilapäishoidossa.


Lapualla keskellä idyllistä ja rauhallista omakotitaloaluetta sijaitsee erityislasten perheille palveluja tarjoava yritys, Möttiäänen Oy. 

-Ajatus yrityksen perustamisesta syntyi 2019, kun ajelin Jyväskylään graduseminaariin, kertoo Möttiääsen toimitusjohtaja ja yrittäjä Riitta Kangasluoma. Yhtiökumppani löytyi lähipiiristä ja niin Lapualainen Kangasluoma ja Äänekoskelainen Tuomo Takala avasivat alaikäisille erityistä tukea tarvitseville lapsille ja nuorille tarkoitetun tilapäishoidon yksikön Lapualle viime syksynä. 

Möttiääsen toimitusjohtaja-yrittäjä Riitta Kangasluoma ja yksikön vastuuhenkilö Pia Lehto haluavat tukea erityislasten perheitä jaksamisessa.

-Perheet, jotka palveluita voisivat käyttää, eivät välttämättä tiedä, että olemme ylipäätään olemassa, koska yrityksemme on niin uusi. Lisäksi perheillä ei ole aina tietoa edes siitä, miten palvelujen piiriin pääsee, kertoo Riitta Kangasluoma.

Omaishoitajilla on lakiin perustuen oikeus kolmeen vapaapäivään kuukaudessa. Oman kunnan perusturvan tai vammaispalvelujen kautta kunta myöntää sitoumuksen tilapäishoitoon.

-Annamme palvelunohjausta riippumatta asuinpaikkakunnasta ja autamme perheitä lomakkeiden ja hakemusten täyttämiseessä. Meille voi aina soittaa ja kysyä, jos on epäselvyyttä siitä, että kuuluuko palvelun piiriin, niin ohjaamme oikealle taholle, avaa Riitta Kangasluoma toimintaperiaatteita.

Mm. ADHD-lapset, nk. Nepsy-lapset (Neuropsykiatrinen oireyhtymä) eivät Kangasluoman mukaan kuulu automaattisesti vammaispalvelun piiriin. 

-Meille voi soittaa ja kysyä neuvoa, jos on epäselvyyttä siinä, kuuluuko palvelujemme piiriin, tähdentää Kangasluoma.

Möttiäänen on kodinomainen hoitopaikka, jossa leivotaan, askarrellaan ja ulkoillaan. Kuvat Möttiääsen Facebook.

Lastensuojelun ennaltaehkäisyä 

Riitta Kangasluoman mukaan Möttiääsessä tehdään ennaltaehkäisevää työtä sen eteen, ettei lapsi joudu raskaiden ja kalliiden lastensuojelutoimenpiteiden piiriin.

-Tuemme perheen jaksamista kuormittavassa arjessa. Usein ihminen on niin väsynyt, että ei osaa edes hakea apua. Kunpa kunnat ymmärtäisivät sen, miten iso rooli meillä on lastensuojelun ennaltaehkäisyssä, huokaa Kangasluoma.

Yksikön vastuuhenkilö Pia Lehto on sosionomi ja kertoo tietävänsä kokemuksesta, miten vähän erityislapsille on tukiperheitä.

-Itse tiedän erityislapsen äitinä, miten korkea kynnys on jättää oma lapsi hoitoon. Möttiääseen voi tulla tutustumaan paikanpäälle. Meille yhden päivän hoito käy myös eli lapsen voi tuoda vain päiväseltään käymään, kertoo Lehto.

Muutamat vapaapäivät, jopa muutamat vapaat tunnit saattavat olla jo iso apu kuormittavaa arkea elävälle erityislapsiperheelle.

-Erityislapsen voi tuoda Möttiääseen myös äkillisen tilanteen johdosta, kuten sairaalareissun ajaksi tai vanhemman sairastumisen vuoksi. Usein perheen muut lapset jäävät vähemmälle huomiolle erityislapsen hoidon vaativuuden vuoksi, joten tilapäishoitoa kannattaa harkita jo senkin vuoksi, että saa antaa huomiota myös perheen muille lapsille, sanoo Pia Lehto.

Kodinomainen hoitopaikka

Möttiääsessä voi kerrallaan olla seitsemän alle 18-vuotiasta lasta ja se on joka päivä auki. Lapselle on oma huone ja ympärivuorokautinen hoito.

Yksikkö on kodinomainen ja siellä tehdään lasten kanssa arkisia asioita

kuten askarrellaan, leivotaan, ulkoillaan, leikitään ja katsotaan televisiota. 

-Otamme syliin, jos sitä kaipaa ja lisäksi tuemme oppimisessa, jos lapsella on oppimisvaikeuksia. Lapselle tehdään oma henkilökohtainen palvelusuunnitelma, jonne asetetaan tavoitteita ja tarpeen mukaan tuemme vanhemmuutta, kertoo Pia Lehto.

”Ei ole rajoituksia siihen, keitä meille tulee”

Yksikössä on paikkoja myös vaikeasti vammaisille. Henkilöstöstä löytyy osaamista sairaanhoidon osalta, mm. peg-ravintoletkun ja imulaitteiden käytössä. 

-Pieni yksikkö muuntautuu moneen. Hoitajat voivat käydä ensin kotona katsomassa, miten vaikeasti vammaista lasta hoidetaan, jotta perheen ei tarvitse murehtia, miten lapsen kanssa meillä pärjätään, kertoo Pia Lehto.

Lopuksi Riitta Kangasluoma toteaa, että palaute on ollut perheiltä hyvää.

-Meillä on säännöllisesti hoitojaksolla olevia lapsia ja perheet ovat saaneet levätä omaishoidon vapaiden aikana, kun ei tarvitse murehtia, miten lapsi pärjää. Positiivinen palaute on vahvistanut käsitystämme siitä, että tälle palvelulle on ollut todellakin tarve, päättää Kangasluoma. 

Huoneet on sisustettu yksilöllisesti lasten viihtyisyyttä korostaen. Kuvat Möttiääsen Facebook.
Julkaistu 19.1.2021 klo 15:01.