• Artikkelin kategoria:Seinäjoki

Tytöt lähtevät viemään Seinäjokea maailmankartalle

You are currently viewing Tytöt lähtevät viemään Seinäjokea maailmankartalle
Miloff tanssiopiston Suomen edustusjoukkue Puolassa pidettävissä IDO World Modern & Contemporary Championships-kisoissa


Miloff Tanssiopiston omistaja Mila Miloff on ylpeä. Hänen johtamastaan opistosta lähtee joukkue edustamaan Suomea joulukuun alussa pidettäviin modernin tanssin MM-kisoihin Puolaan.

-Erikoiskoulutusryhmän tytöillä on klassisen baletin pohja. Olen ylpeä siitä, että pitkäjänteinen työ ja laadukas toimintamme näkyy nyt, kertoo Mila Miloff tyytyväisenä. Monet tytöistä ovat aloittaneet tanssin jo neljän vuoden iässä ja kehitys on nyt nähtävissä.

Miloff Tanssiopistolla on menossa 28.toimintavuosi. Koulussa annetaan taiteen perusopetusta harrasteopinnoista aina ammattiin valmentavaan koulutukseen asti. Erikoiskoulutusryhmien tanssipedagogi ja koreografi Riikka Hyvärinen valmentaa MM-kisoihin valittua juniorimuodostelmajoukkuetta. Puolaan matkaavan joukkueen kaikki tytöt ovat erikoiskoulutusryhmässä.

-Riikka on tehnyt tyttöjen kanssa hyvän työn ja heidän välillään on hyvä ilmapiiri. Lisäksi hänen laadukkaat ja ajantasaiset koreografian teemat ja rakenne sekä musiikkivalinnat vaikuttavat siihen, että teos tuli valituksi, jatkaa Mila Miloff. 

Valmentaja ja koreografi Riikka Hyvärisen mukaan tämä on ensimmäinen kerta kun Seinäjoelta lähtee muodostelma MM-kisoihin. 

-Edustuspaikka saatiin keväällä SM- kisojen kautta, jolloin tytöt ylipäätään kisasivat ensimmäistä kertaa joukkueena, kertaa Riikka Hyvärinen joukkueensa menestystä. Puolaan lähtee 16 tyttöä, iältään 13-15 vuotiaita. Suurin osa tytöistä asuu Seinäjoella, muutama on lähikunnista.

Joukkue kisaa kerran ennen MM-koitosta marraskuussa Helsingissä pidettävissä Estradi-tanssikilpailuissa. Tytöt ovat hämmentyneitä siitä, että edustuspaikka Puolaan aukesi heille. Ennen treenejä tavoitettu ryhmä totesi kuin yhteen ääneen, että eihän tätä meinaa edes uskoa todeksi.

Miloff tanssiopistonedustusjoukkueen tytöt (IDO World Modern & Contemporary Championships 1.-4.12.2019, Puola):

Kaisa Mansikka, Nea Joensuu, Milja Yli-Mäenpää, Mandy Kolkka, Linnea Perälä Elisabet Puolijoki, Camilla Huttunen, Eeva Puotinen, Irina Tuokko, Valma Säippä

Lotta Aittoniemi, Iina-Eerika Vainionpää, Kiia Kivelä, Teija Vainionpää, Vilma Autere ja Gemma Hardy.

Julkaistu painetussa lehdessä 2.10.2019.

Julkaistu 28.10.2019 klo 07:09.