Seinäjoen kaupunki velkaantuu hurjaa vauhtia. Samaan aikaan vanhat liitoskunnat ovat täynnä tyhjiä liikekiinteistöjä tai tyhjiä kunnan toimistoja.
Investoinneista johtuvat poistot kuvaavat tasoa, minkä verran kunnalla on tarve tehdä uusinvestointeja. Peruskuntapäättäjänkin oletetaan koulutetun tähän asiaan. Seinäjoella poistot ovat -19 miljoonaa euroa tuloksesta. Investoinnit vaikuttavat tulokseen useille vuosille jyvitettyinä eli kulut jaetaan usealle vuodelle. Eli raha kyllä käytetään heti kassasta tai otetaan lainaa, mutta kunnan tilinpäätöksessä summa jaetaan usealle vuodelle.
Hätkähdyttävää on, että viime vuonna taso investoinneissa oli jo 50 miljoonaa euroa. Tästä seuraa esimerkiksi 25 vuoden keskimääräisellä tasapoistolla joka vuosi -2 miljoonaa euroa. Jos investointien taso on joka vuosi sama seuraavat 25 vuotta, on pian kaupungin poistorivinä -50 miljoonaa euroa nykyisen -19 miljoonan euron sijaan. Se on valtava summa.
Onkin pakko kysyä, että onko kaupungilla tämän päälle vara käyttää yli 15 miljoonaa Vapaudentien jatkeeseen? Kohteeseen, jossa kulut ovat jo suunnitelmavaiheessa kolminkertaistuneet. Miten mahtaa käydä rakentamisen aikana kuluille, kun muuttuneille silta- ja kansiratkaisuillekin on varattu vain yksi lisämiljoona.
Miten on mahdollista, että maaseutukoulun lakkauttamista perustellaan virkojen vähentämisillä ja hassuilla muutaman sadantuhannen euron säästöillä vuodessa. Ja samaan aikaan valtuusto joutuu keskustaan keskittämisen seurauksena perustamaan 58 uutta virkaa, myös opetustoimeen, pääosin keskustan alueelle.
Onneksi valtuustossa ja viranhaltijoissa oli myös niitä, jotka ymmärsivät virkoja tarvittavan myös liitoskuntiin. On myös niitä, jotka painavat kyllä-nappia, kun lakkauttaminen koskee maaseutua tai liitoskuntia. He myös hihkuvat ilosta, kun kymmenet miljoonat käytetään keskustan alueelle. Ja samalla nostetaan jokaisen keskustassa asuvan vuokrakustannusta keskittämisen seurauksena.
***
Tyttö on tyttö ja poika on poika. Tästä linjasta Seinäjokinen-lehti pitää kiinni. Henkisistä ja hengellisistä arvoista pitää uskaltaa puhua. Suomessa ja varsinkin Pohjanmaalla evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluu suurin osa ihmisistä.
Suomessa on uskonnonvapaus, mutta ei enemmistönkään pidä joutua alistumaan arvojensa vastaiseen toimintaan vähemmistöjen takia. Kristilliset arvot ovat olleet suomalaisten ihmisten ohjenuorana ja niiden merkitys on ollut kiistaton myös Suomen nousussa vahvaksi kansakunnaksi. Suomella on ollut erityinen siunaus.
Seurakuntavaalit ovat paikka osallistua kirkolliseen keskusteluun. Kuuluuko suuren, mutta hiljaisen enemmistön ääni, vai vaikeneeko se liberaalin median ja äänekkäiden ’perinteisten arvojen vastustajien’ paineessa. On se erikoista, että julkisiin tiloihin tehdään rukoustiloja tietyille uskontokunnille, mutta kouluissa ei saisi olla kristillistä sisältöä.
Arkkipiispa Tapio Luoma antaa tässä lehdessä meille kaikille hyvän opastuksen äänestämiseen seurakuntavaaleissa: ”Jos aina ajattelisimme asioista samalla tavalla, mitään luottamuselimiä ei edes tarvittaisi. Ei pidä unohtaa sitäkään, että seurakunnan päättäjä saa luottaa ei vain äänestäjien antamaan valtakirjaan vaan myös Jumalan siunaukseen ja johdatukseen.”
Pidetään huoli siitä, että ”kristittyjen ei tarvitse olla muukalaisia omassa maassaan.”
