Väestönsuojelu on kokonaisuus, jossa eri viranomaiset varautuvat toimintaan poikkeusoloissa suunnitelmin ja harjoittelemalla väestön suojaamista erilaisin toimenpitein.
Väestönsuojelun suunnittelu ja varautuminen kuuluu viranomaisten perustehtäviin. Pelastusviranomaiset kouluttavat ja varaavat henkilöstöä poikkeusolojen tehtäviin sekä huolehtivat johtamis-, valvonta- ja hälytysjärjestelmien rakentamisesta ja ylläpidosta. Väestöä varaudutaan suojaamaan erilaisilta uhilta mm. väestönsuojien ja evakuointien avulla. Evakuoinnilla tarkoitetaan väestöjoukon siirtämistä turvallisemmalle alueelle konfliktien aikana.
Väestönsuojeluasiat ja varautuminen askarruttavat kansalaisia etenkin epävarmoina aikoina. Euroopan laidalla käynnissä oleva sotatilanne on lisännyt turvattomuuden tunnetta myös kotimaassamme. Etelä-Pohjanmaan Pelastuslaitokseen on tullut useita yhteydenottoja mm. väestönsuojeluun liittyen. Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien RessuTV Podcast kutsui vieraaksi Etelä-Pohjanmaan pelastusjohtaja Harri Setälän keskustelemaan varautumisesta ja väestönsuojelusta maakunnassamme.
”Kun varautumista käsittelee ja yrittää ymmärtää mitä se tarkoittaa, niin siitä voisi saada hyvän kuvauksen sillä, että ymmärtää riippuvuussuhteita. Esimerkiksi tällainen kun lähiruoka, voi pompsahtaa yhtäkkiä aivan uuteen arvoon. Tällainen riippuvaisuuksien ymmärtäminen on myös selviytymistarina. Kun jotain sattuu, ihmiset alkavat käyttäytyä toisella tavalla ja se voi olla myös tosi kehittävää” – pelastusjohtaja Setälä toteaa.
Reservin alikersantti Piia Kattelus-Kilpeläisen juontamassa maanpuolustushenkisessä keskusteluohjelmassa käy ilmi, että varautuminen ja väestönsuojeluasiat ovat hyvällä mallilla Etelä-Pohjanmaalla.
”Varautumista ohjaa valmiuslaki ja valmiuslaki sanoo, että kaikkien toimijoiden pitää varautua hoitamaan omat tehtävänsä mahdollisimman hyvin ja myös poikkeusoloissa. Varautuminen on sen oman tehtävän jatkumista häiriötilanteessa tai poikkeusoloissa. Tietysti meille pelastustoimessa päivittäistä toimintaa eli me varaudutaan joka päivä toimimaan poikkeavissa olosuhteissa ja sitä kautta tämä on meille kauhian tuttua, mutta nyt tämä on tullut tutuksi kaikille, kun tämä yhteiskunta ja turvallisuustilanne on nopeasti heikentynyt.” – pelastusjohtaja Setälä kertoo.
Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirien RessuTV Podcastin löydät Youtube – suoratoistopalvelusta osoitteesta www.youtube.com hakusanalla RessuTV Podcast. Keskusteluhetki Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen pelastusjohtaja Harri Setälän kanssa oli järjestykseltään kolmas kuvattu haastattelu. Podcasteja kuvataan jatkuvasti lisää, joten pysy isänmaallisten asioiden äärellä ottamalla RessuTV Podcast – kanava tilaukseen.
Jani Syvänen
Toiminnanjohtaja Etelä-Pohjanmaan Reserviläispiirit
Katso ohjelma tästä: