Ihmisten uhkaaminen, solvaaminen ja panettelu ovat syntisen ihmisen syntistä toimintaa. Tällaisia sanoja kohdistettaessa suureen joukkoon syyllistytään kansanryhmän kiihottamiseen. Se on rikos, josta joutuu oikeuteen. Ei ole oikeuslaitoksella helppoa. Rangaistusta määriteltäessä joudutaan punnitsemaan vihapuheen taso sekä se, kuinka paljon puheen kohteena oleva ihmisryhmä on kiihottunut. Kiihottumisen määrää ei niin vain mitata. Pelkkä meteli mediassa ei saa olla mittari, kuinka paljon kansanryhmä on tullut saatetuksi kiihottuneeseen tilaan. Ongelmana on se, että vihapuhetta on kahta lajia. Toisista tuomitaan, kun taas toisia ei tunnisteta vihapuheeksi lainkaan.
Kiroilukin on vihapuhetta
Kristityt ovat kansanryhmä. Toivottavasti kuulut tähän isoon joukkoon. Tervetuloa, jos et vielä kuulu. Kiroileminen, manaaminen ja törkeä kielenkäyttö ovat silkkaa vihapuhetta, mutta koska sitä tulvii kaikista kanavista, sitä ei sellaisena pidetä. Minulla on tunne, että minulle nauretaan, kun moisesta edes kehtaan kirjoittaa. Sielunvihollisen nimien lausuminen vahingoittaa eniten sanojan omaa sielua, mutta siinä on aina mukana kristittyjen solvaamista, alentamista ja uhkaamista. Oletko havainnut Jeesukseen uskovien joutuneen ryhmänä kiihottuneeseen olotilaan yleistyneen kiroiluvihapuheen johdosta? Et ole. Sen sijaan he kestävät ja sietävät sitä. Kristitty siunaa kiroilijaa.
Vihapuheesta vapaaksi
Kiroilun yleistyminen ei tee sitä vaarattomaksi. Pallo menee maaliin. Haastattelussa urheilija kiroilee ylistäen saavutustaan. Kukaan ei huomaa mitään. Juniori haaveilee, olisinpa idolini kaltainen. YouTube-mediapersoona koettaa saada Jumalaan ja Raamatun sanaan luottavan kristityn naurunalaiseksi, kuinka tämä kehtaakin uskoa Jumalan luoneen ihmisen omaksi kuvakseen, naiseksi ja mieheksi. Varmuuden vuoksi hän ryydittää pilkkaansa hymyillen ja kiroillen. Yleisö taputtaa.
Jos kaikkia vihapuheita ei pidetä yhtä vahingollisina, kansanryhmän kiihottamissyytöksistä uhkaa tulla vallankäytön väline. Se olisi vaarallista. Vihapuheet tulkoot samalle viivalle. On parasta, että riisumme omat vihapuhenaamiot itse. Silloin ollaan oikealla tiellä.
Jeesus sanoo: ”Rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta.”
Tapio Hirvilammi
Kappalainen, Nurmo