Lääkealan turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea kertoi tiistaina, että sinne on ilmoitettu ensimmäiset kuolemantapaukset, jotka ovat tapahtuneet ajallisesti pian koronarokotteen antamisen jälkeen. Tapauksia on maanantaihin 25.1. mennessä ilmoitettu kolme ja niissä kaikissa potilaan epäillään menehtyneen sairauteen, joka hänellä on ollut jo ennen rokotteen saamista.
Ylen tv-uutisissa tiistai-iltana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek vahvisti, että kolme ihmistä on kuollut pian koronarokotteen ottamisen jälkeen. Kyse on ajallisesta yhteydestä ei syy-seuraussuhteesta.
Tämän hetkisen tiedon mukaisesti rokotteen ei epäillä aiheuttaneen menehtymistä, eikä suosituksia rokottamisen suhteen olla muuttamassa, Fimeasta kerrotaan.
Koska tapauksia on vähän ja haittavaikutusilmoituksiin sisältyy salassa pidettäviä terveystietoja, viranomaiset voivat antaa tapausten yksityiskohdista lisätietoja vain niukasti henkilöiden yksityisyydensuojan varmistamiseksi.
Suomessa THL suosittelee, että saattohoitovaiheessa olevia henkilöitä ei rokoteta. Muutoinkin heikkokuntoisten, hauraiden henkilöiden rokottamisesta päätetään tapauskohtaisesti yhteistyössä hoitavan lääkärin, rokotettavan ja hänen omaistensa kanssa.
Keskiviikkoaamuna THL:n verkkosivuilla julkaistujen tilastojen mukaan viime viikolla kuoli koronaan yksi henkilö.