Ahvenanmaa on Suomen omenaparatiisi. Tänä vuonna käynnistyvän Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlan kunniaksi ahvenanmaalaiset ovat lahjoittaneet seinäjokelaisille oman omenapuun.
Ahvenanmaalla mietittiin pitkään, miten saada koko Suomi mukaan itsehallinnon satavuotisjuhlaan. Maakunnassa harkittiin muun muassa omenapuun taimen lähettämistä kaupunkeihin, sillä Ahvenanmaa on Suomen suurin omenatarha ja maakunnassa viljellään 70 prosenttia kotimaisista omenoista.
Puiden lähettämisen sijaan ahvenanmaalaiset päätyivät kuitenkin antamaan oman nimikkopuun jokaiselle Suomen kaupungille Ahvenanmaalta, sillä saaren leuto ilmasto takaa hyvät kasvuolosuhteet. Kesät ovat saaristossa usein aurinkoisia ja syksyt pitkiä ja lämpimiä.
“Meillä on pitkä menestyksekäs yhteistyö Seinäjoen kanssa ja halusimme muistaa juhlavuoden kunniaksi seinäjokelaisia antamalla heille palan ahvenanmaalaista ruokakulttuuria eli omenatarhaa. Ahvenanmaalle on kautta aikojen tultu vierailemaan ja myös asumaan eri puolilta Suomea, ja nyt jokainen löytää palan omaa kotikaupunkiaan saariltamme”, maakunnan maaneuvos Veronica Thörnroos sanoo.
Seinäjoen puu sijaitseee Tjudössä, Öfvergårdsin tilalla, jota pitää pariskunta Anna ja Jan Alm. Maatila tunnetaan laadukkaista omenamehuistaan, jotka ovat saaneet paikallisia ja kansainvälisiä palkintoja.
“Tilallamme viljellään yhteensä 17 erilaista omenalajiketta. Seinäjoen puu on lajikkeeltaan Zonga. Päädyimme siihen, koska se on hyvin maukas ja monikäyttöinen omena. Zonga on kypsä poimittavaksi syyskuussa ja lajike on allergiaystävällinen”, Anna ja Jan Alm kertovat.
“Nimikkopuuta voi tulla ihailemaan paikan päälle. Syyskuussa Ahvenanmaalla vietetään suurta sadonkorjuujuhlaa ja tuolloin ovat kaikkien kaupunkien asukkaat tervetulleita poimimaan oman kaupunkinsa omenoita”, Jan ja Anna kannustavat.
Seinäjokelaiset voivat käydä ehdottamassa osoitteessa https://campaign.visitaland.com/100-omenapuuta/, mitä he haluaisivat, että heidän kaupunkinsa sadosta valmistetaan. Kyselyyn osallistuneiden kesken arvotaan kaksi matkaa Ahvenanmaalle majoituksineen ja matkoineen.
“Omenapuiden lisäksi Ahvenanmaalle kannattaa suunnata tänä vuonna vierailulle, sillä 100-vuotisjuhlan ansiosta maakunnassa on luvassa paljon erityisohjelmaa aina uuden oopperan ensi-illoista urheilutapahtumiin”, Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlasta vastaava projektipäällikkö Tiina Björklund kertoo.
“Ahvenanmaa tuntuu monesta siltä kuin olisi kotimaassa ulkomailla. Tänne on kuitenkin erityisen helppo tulla ja tilaa riittää. Turun reittivuorojen lisäksi Ahvenanmaalle pääsee nyt useilla erikoisristeilyillä Helsingistä”, viestinnästä vastaava Niko Micklin Visit Ålandilta kertoo.